Pendelöinti pääkaupunkiseudun ja Kouvolan välillä on edullisempaa kuin pk-seudulla asuminen

Pendelöinti pääkaupunkiseudun ja Kouvolan välillä on edullisempaa kuin pk-seudulla asuminen

Asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja pystyy vähentämään verotuksessa 7000 euroon saakka. Vuosittainen omavastuu on puolestaan 750 euroa. Työttömänä olo pienentää omavastuuta, joka on kuitenkin aina vähintään 140 euroa.

Matkakuluvähennys tehdään ansiotulojen verotuksessa. Matkakuluvähennyksen vaikutusta lopullisen veron määrään voi arvioida esimeriksi laskemalla omat matkakulunsa omavastuuosuudella vähennettynä ja kertomalla summan veroprosentillaan.

— Vähennys tehdään yleensä julkisten kulkuneuvojen edullisimman hintavaihtoehdon mukaisesti. Matkakulut ilmoitetaan veroilmoituksen palautuksen yhteydessä, eikä niistä pyydetä erikseen kuitteja kuin siinä tapauksessa, jos verottaja löytää tiedoista epäselvyyksiä, Verohallinnon johtava veroasiantuntija Teppo Noopila kertoo.

Matkakuluvähennys voidaan tehdä oman auton käytöstä saa niissä tapauksissa, kun julkista kulkuneuvoa ei ole käytettävissä, kävelymatka matkan aikana yhteen suuntaan on yli kolme kilometriä, odotusaika meno-paluumatkan aikana on yli 2 tuntia tai matka-aika osuu kello 00—05 välille.

— Auton käytössä omavastuu ja vähennyksen maksimimäärä ovat samat kuin julkisillakin liikuttaessa. Vuonna 2016 auton käytöstä sai verovähennystä 24 senttiä kilometriltä. Moottoripyörästä korvaus oli 15 senttiä ja mopolta 9 senttiä.

Noopilan mukaan vuonna 2015 matkakuluvähennyksiä tehtiin verotuksessa noin 1,5 miljardin euron edestä. Vähennyksen teki hieman vajaat 780 000 suomalaista.

Tarkemmat ohjeet matkakulujen vähennykseen löytyvät Verohallinnon sivuilta osoitteesta vero.fi.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.