SuosittelemmeKouvolalaiset kauppiaat turvasivat lähilihan saannin ostamalla teurastamon

Valioliigajoukkueen leiri odottaa Susien tyttöjä Ella Peltolaa ja Eea Kujalaa

Lumikki Haaja

Ella Peltola (vasemmalla) ja Eea Kujala keräsivät Valioliiga-joukkue Stoken leirillä kehuja muun muassa hyvistä laukauksistaan.

Valioliigajoukkue Stoke järjesti kesäkuun lopussa juniorifutaajien leirin Heinolassa. Mukana oli Kouvolasta seitsemän Susien ja kolme Kajon nuorta jalkapalloilijaa. 80 osallistujasta vain kuusi sai kutsun jatkoleirille, joka järjestetään helmikuussa Englannissa.

Kajon kasvatit Eea Kujala ja Ella Peltola olivat yksiä niistä, joiden peli miellytti brittien silmää.

— Aika huikeaa päästä Englantiin, Kujala kertoo hymyillen.

Heinolan leiri poikkesi tavallisista harjoituksista, sillä juniorit harjoittelivat paljon etenkin vetoja.

— Jokaisella pisteellä harjoiteltiin vetoja ja sitä, mistä paikoista kannattaa vetää, Kujala muistelee.

— Meillä oli myös erilaisia kilpailuja, Peltola sanoo.

Leiri oli Kajon kasvattien ensimmäinen kovemmalla tasolla. Susia edustavat tytöt saivat kehuja muun muassa laajasta osaamisestaan, peliälystään, tekniikasta ja hyvästä laukauksesta.

Positiivinen palaute tuntui hyvältä, sillä mieleen jäi paljon uusia oppeja.

— Opin erilaisia harhautuksia ja peliasentoa, Peltola tuumii.

— Meille opetettiin myös pelitapaa, mistä on hyvä vetää ja mistä syöttää, Kujala avaa.

Jalkapallo on vienyt molemmat tytöt mennessään. Kumpikin ajatteli kokeilla uutta lajia, mutta harrastusvuosia on jo pian lähemmäs kymmenen.

— Aloitin neljä- tai viisivuotiaana. Meidän perheessä kaikki harrastavat futista, mutta kaikilla on mennyt polvi rikki. He eivät ole pystyneet enää harjoittelemaan, koska he eivät olisi saaneet enää muita kiinni, Kujala kertoo.

— Ajattelin, että voisin kokeilla lajia. Nyt olen päässyt jo tänne asti.

Peltola pelaa yleisesti kärkeä ja toisinaan myös laitaa. Kujalan paikka on laidassa, keskikentällä tai kärjessä.

Lupaavilla junioreilla on pallo hallussa.

— Parasta on, että saa tehdä maaleja, Peltola sanoo.

— Kaikki vedot, Kujala kertoo lajin suosikkiosastaan.

Susien 2005-syntyneet tytöt harjoittelevat kolmesti viikossa. Pelejä on lähes joka viikonloppu.

Joukkueen yhteishenki miellyttää Kujalaa ja Peltolaa.

— Meillä on tiivis porukka. Kukaan ei hauku ketään, Peltola kehuu.

— Tosi mukavaa, kun kaikki kannustavat toisiaan, Kujala tuumii.

Esikuvasta kysyttäessä tyttöjen vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. ”Messi!” molemmat hihkaisevat.

— Hän on todella nopea ja hyvä tekemään vetoja, Peltola suitsuttaa.

— Vaikka hän on todella pieni, hän pääsee läpi, Kujala kehuu.

Myös brasilialainen Marta kerää kehut.

Kummankin tähtäimenä siintää maajoukkueeseen pääseminen.

— Ja siitä eteenpäin, Kujala hymyilee.

Juniorit lähtevät Stoken leirille helmikuussa. Tarkkaa tietoa tulevasta ei vielä ole, mutta luvassa on ainakin upeita kokemuksia.

— Siellä on tulossa varmaan treeniä ja käymme stadionilla, Peltola kertoo odottavaisena.

Anni Saarela