Kouvola osti Korjalasta yli puolen miljoonan tontin – "Täydentää tonttitarjontaa ja mahdollisuuksia, Googlekin voisi kiinnostua", sanoo kaupungingeodeetti

Kaupungingeodeetti Sami Suoknuutin mukaan tontti on lähellä kaikkea verkostoa.

Lumikki Haaja

Ratamo rakentuu, ja RRT, mutta Kouvola katsoo tonttihankinnassa tulevaisuuteen. Arkistokuva.
Ratamo rakentuu, ja RRT, mutta Kouvola katsoo tonttihankinnassa tulevaisuuteen. Arkistokuva.

Kouvola aikoo hankkia tonttimaata Korjalasta. Kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti pitää nyt suunniteltavia maakauppoja niin sanotusti hyvänä diilinä.

– En pidä poissuljettuna, etteikö tontille voisi rakentaa vaikka datakeskuksen. Tontin nurkalla on kaikki infra valmiina, hän sanoo.

Suoknuuti sanoo, että kaupunki haluaa pitää tonttitarjonnan monipuolisena.

Maa-alue on lähes seitsemän hehtaaria. Myyjä on Kiinteistö oy Kouvolan Tapiola. Tekninen lautakunta päätti 528 992 euron kaupanteon valmistelusta tiistaina.

Teknisen lautakunnan esityslistan mukaan kaupan kohde on voimassa olevassa asemakaavassa ja sitovassa tonttijaossa osoitettu kokonaisuudessaan teollisuus-, varastointi- ja näihin liittyvää liiketoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi.

Kohde on rakentamaton. Sen osoite on Tommolankatu 21. Tontin välittömässä läheisyydessä on KSS Verkko oy:n sähköasema.

Esityslistan mukaan metsänhoitoyhdistyksen viime keväänä tekemä arvio kertoo, että tontilla kasvavan ainespuun arvo on noin 22 400 euroa.

Tontin kauppahinta on kahdeksan euroa neliömetriltä puustoineen.

Kaupan kohteen hinnoittelussa on noudatettu EU:n valtiontukisäännöksiä ja hallintosääntöä, jonka turvin tekninen lautakunta voi päättää alle miljoonan euron kaupoista muun muassa maakauppojen osalta.