Itsenäisyyspäivä on kouvolalaisille tärkeä juhla — Illalla sytytetään kynttilät, ruokaillaan ja katsellaan linnanjuhlia

Itsenäisyyspäivän juhla kaupungintalolla on monille kouvolalaisille perinne.

Jussi Lopperi

Jääsken tyttönä esittäytyvälle Eija Pajarille Suomen itsenäisyydellä on suuri merkitys.
Jääsken tyttönä esittäytyvälle Eija Pajarille Suomen itsenäisyydellä on suuri merkitys.

Talvisodan syttymisen tuore muistopäivä 30. marraskuuta 80 vuotta takaperin korostui itsenäisyyspäivän vietossa Kouvolassa.

Juhlakahveja kaupungintalolla nauttiva Eija Pajari esittelee ylpeänä juuriaan.

— Olen Jääsken tyttöjä. Tänä vuonna olemme muistelleet erityisesti talvisotaa, Pajari kertoo.

Jääski on entinen Suomen kunta Vuoksen yläjuoksun varrella Etelä-Karjalassa.

— Lottaperinneyhdistyksessä olemme lukeneet Yrjö Jylhän runoja. Olen myös kansalaisopiston runoryhmässä, Pajari kertoo kirjallisista harrastuksistaan.

Itsenäisyyspäivän juhla on Pajarille sosiaalinen tapahtuma, johon hän on osallistunut useamman kerran.

— Illalla laitan jotain hyvää ruokaa, sytytän kynttilät ja katson tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa.

Emilia Virola on osallistunut ennenkin Kouvolan kaupungintalolla järjestettävään itsenäisyyspäivän juhlaan.
Emilia Virola on osallistunut ennenkin Kouvolan kaupungintalolla järjestettävään itsenäisyyspäivän juhlaan.

Kaupungintalolla itsenäisyyspäivän juhlaan aiemminkin osallistunut Emilia Virola, 13, pitää itsenäisyyttä tärkeänä asiana.

— Itsenäisyyspäivä on tärkeä juhla. Käymme tämän juhlan jälkeen syömässä. Linnanjuhliakin tulee seurattua ainakin välillä.

Virolan mukaan kavereiden kesken ei juuri puhuta itsenäisyyden merkityksestä.

— Puhumme enemmänkin siitä, missä kukin juhlapäivää viettää.

”Talvisodan henkeä kaivattaisiin koko Suomeen, ei pelkästään Kouvolaan”

Matti Rantakarille itsenäisyyspäivä on tärkeä juhla. Hänen isänsä ja appiukkonsa puolustivat isänmaatamme.
Matti Rantakarille itsenäisyyspäivä on tärkeä juhla. Hänen isänsä ja appiukkonsa puolustivat isänmaatamme.

Kouvolaan kolme vuotta sitten palanneella Matti Rantakarilla on 36 vuoden kokemus itsenäisyyspäivien vietosta Länsi-Suomessa Eurajoella.

— Tämä juhla on jo muodostunut meille perinteeksi. Eurajoella oli samantapaisia perinteitä päiväjuhlineen ja partiolaisten kulkueineen.

Kynttilät sytytettiin siellä sankarivainajien haudoille.

— Hyvin juhlavia tilaisuuksia nämä itsenäisyyspäivän juhlat ovat. Itsenäisyyspäivä on tärkeä Suomelle.

Rantakareilla on muisteltu 80 vuoden takaisia tapahtumia.

— Isä ja appiukko osallistuivat talvisotaan. Näin vanhemmiten kun alkaa miettiä asioita, ne tulevat hyvin lähelle.

Matti Rantakarin mielestä Suomen päätöksentekijät voisivat ottaa talvisodan hengestä mallia.

— Sitä tarvittaisiin koko Suomeen, ei pelkästään Kouvolaan. Viime päivien tapahtumat osoittavat sen, Rantakari viittaa maan hallituksen kaataneeseen Postin jupakkaan.

Partiolaisten kulkue ja linnanjuhlat olivat Rantakarien suunnitelmissa itsenäisyyspäivän edetessä.

— Sytytämme itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunanlaudoille, Helena Rantakari lisää perheelle tärkeän tradition.

”Pienikin kansa voi sisäisesti ehjänä pystyä suuriin saavutuksiin”

Jussi Lopperi

Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Timo Hartikainen ja sotaveteraani Kalevi Horppu laskivat seppeleen sankarivainajien muistomerkille.
Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Timo Hartikainen ja sotaveteraani Kalevi Horppu laskivat seppeleen sankarivainajien muistomerkille.

Juhlapuhuja VTT, eversti Pekka Visuri valotti monipuolisesti maailmanpoliittisen talvisotaan johtaneen tilanteen.

— Suomi oli osa laajempaa, suursotaan Euroopassa johtanutta kehitystä.

Visuri sanoi, että Stalin todella pyrki neuvottelutulokseen etsimällä kompromissejä.

— Stalin oli lopulta myös valmis luopumaan Hankoniemestä, jos tukikohdaksi olisi luovutettu pari saarta.

Umpikujaan 9.11.1939 ajautuneita neuvotteluita seurannut hyökkäys 30. marraskuuta Suomeen yllätti maan hallituksen.

Suomen pelasti Visurin mukaan rintamamiesten uhraukset ja yhteiskunnan kestävyys.

— Talvisodan tärkein opetus nykyajalle on siinä, että pienikin kansa voi sisäisesti ehjänä pystyä suuriin saavutuksiin, Visuri summasi..

Luetuimmat

Kommentoidut