Seitsemän tähden liikkeen kannattajakortit on saatu melkein kasaan — Kuusankoskella vierailleen Paavo Väyrysen Tähtiliikkeen tavoitteena on saada eduskuntavaaleissa läpi vähintään yksi ehdokas Manner-Suomen jokaisesta vaalipiiristä

Paavo Väyrynen arvioi Tähtiliikkeen kilpailevan ahkerimmin keskustan ja perussuomalaisten äänestäjistä.

Katja Juurikko

Kansanedustaja Paavo Väyrynen keräsi kannattajakortteja ja myi kirjoja Kuusankoskella Sami Hyypiä -areenalla järjestetyillä joulumarkkinoilla sunnuntaina. Kirjoja kantamassa eduskunta-avustaja Kaija Huida ja Tähtiliikkeen aktiivi Mikko Peltola.
Kansanedustaja Paavo Väyrynen keräsi kannattajakortteja ja myi kirjoja Kuusankoskella Sami Hyypiä -areenalla järjestetyillä joulumarkkinoilla sunnuntaina. Kirjoja kantamassa eduskunta-avustaja Kaija Huida ja Tähtiliikkeen aktiivi Mikko Peltola.

Kansanedustaja Paavo Väyrysen työ Seitsemän tähden liikkeen kannattajakorttien keräämiseksi jatkuu määrätietoisesti.

Tällä hetkellä kannattajakortteja on jo kasassa reilut 4000 kappaletta puolueen perustamista ja rekisteröintiä varten tarvitusta 5000 kortista. Kortteja kerättiin sunnuntaina Kuusankoskella Sami Hyypiä -areenalla järjestetyillä joulumarkkinoilla.

— Tavoitteeseen kyllä päästään. Puolueen eduskuntavaaliehdokkaat julkistetaan vasta sitten, kun puolue on virallisesti rekisterissä. Itse asetun ehdolle joko Lapin tai Uudenmaan vaalipiirissä, Väyrynen kertoo.

Vähintään yksi ehdokas jokaisesta vaalipiiristä

Seitsemän tähden liikkeen tavoitteena on saada eduskuntavaaleissa läpi vähintään yksi ehdokas Manner-Suomen jokaisesta vaalipiiristä. Väyrynen pohjaa arvionsa omaan presidentinvaalien kannatukseensa. Hän aikookin käydä aktiivisesti tukemassa puolueensa ehdokkaiden vaalityötä.

— Kannattajani löytävät varmasti Tähtiliikkeen, kuten itse liikettä kutsumme, listoilla heille sopivan ehdokkaan. Hyväksymme ehdokkaiksi myös sitoutumattomia ja muiden puolueiden jäseniä. Kokoamme mukaan henkilöitä ylitse puoluerajojen.

Tähtiliike ajaa Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden, hallitun maahanmuuttopolitiikan, köyhyyden poistamisen ja maaseudun sekä maakuntien elinvoiman vahvistamisen asiaa. Väyrysen mukaan näiden asioiden kannattajia on löytynyt erityisesti itsenäisyyspuolueen, vasemmiston ja perussuomalaisten riveistä.

— Kannatusta on tullut kaikista puolueista. Tähtiliike antaa kanavan edistää asioita, joihin ei ole ollut mahdollisuutta oman puolueen riveissä. Tähtiliikkeen kannatus kertoo siitä, että puoluerakenteemme on vanhentunut eikä se vastaa enää tämän päivän tilannetta.

Väyrynen arvioi Tähtiliikkeen kilpailevan ahkerimmin keskustan ja perussuomalaisten äänestäjistä. Väyrysen mukaan edellisissä eduskuntavaaleissa keskustaa äänestäneistä kymmenen prosenttia aikoo äänestää nyt toisin. Sama koskee myös perussuomalaisten äänestäjiä.

— Siinä on jo kaikkiaan 20 prosentin äänestäjäjoukko, jotka ovat nyt kodittomia.

Oikeistosuuntaus pitää muuttaa

Väyrysen mukaan Seitsemän tähden liikettä tarvitaan muuttamaan suomalaisen politiikan suunta. Kansanedustajan mukaan vallalla on nyt vahingollinen oikeistosuuntaus, joka näkyy muun muassa veroasioissa ja sosiaalipolitiikassa. Väyrynen haluaa muutosta.

— Tähtiliike asettuu kentällä keskustaan, mutta on vasemmistokeskustalainen.

Väyrynen onkin linjannut Tähtiliikkeen tärkeimmiksi tavoitteiksi samat kuin perustamallaan kansalaispuolueella: Suomen itsenäisyyden puolustaminen, siihen liittyvä Suomen eroaminen euroalueesta, Suomen pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana, hallittu maahanmuuttopolitiikka ja siirtyminen keskittävästä metropolipolitiikasta koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

— Kansalaispuolue tuhottiin. Tähtiliike ajaa samoja asioita.

Väyrynen saa voimaa työhönsä uskomalla asioihin, joita hän ajaa. Loppuvuosi on kuitenkin ollut Väyryselle tavallista raskaampaa aikaa hänen puolisonsa, Vuokko Väyrysen sairastuttua verisyöpään. Kuusankoskelle Väyrynen ehti saatuaan vapaata omaishoitajan virasta.

— Aikuiset tyttäreni ovat nyt kotona vaimoni kanssa. Hänen vointinsa on nyt paljon parempi kuin muutama viikko sitten. Uskomme, että Vuokon kunto paranee, vaikka pitkään tulee olemaan vaikeaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet