Kymenlaaksossa on varmistunut yksi uusi koronatartunta

Kymsoten mukaan edelliset tartunnat todettiin maakunnassa heinäkuun lopulla. THL:n koronaseurannan mukaan Kotkassa varmistui torstaina kolme uutta tartuntaa.

Mirja Hussain

Kymenlaaksossa ei ole sairaalahoidossa yhtään koronapotilasta, Kymsote kertoo.
Kymenlaaksossa ei ole sairaalahoidossa yhtään koronapotilasta, Kymsote kertoo.

Kymenlaaksossa on todettu yksi uusi koronavirustartunta, Kymsote kertoo. Sote-kuntayhtymän tilastojen mukaan Kymenlaaksossa on varmistunut nyt 54 koronatartuntaa.

Edelliset tapaukset todettiin Kymsoten alueella 27. heinäkuuta, Kymsote kertoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koronaseurantakartta osoitti torstaina, että Kymenlaaksossa todettiin kolme uutta tartuntaa. Kaikki tapaukset olivat Kotkassa. THL:n mukaan Kymenlaaksossa on nyt 57 tartuntaa.

Myös Kymsoten nyt julkistama tartunta on listattu torstaille. Kymsote tiedottaa uusista tapauksista kuitenkin vain joka toinen arkipäivä.

Kymsoten ja THL:n esittämien lukujen erojen syynä on pääasiallisesti se, että THL:n luvuissa näkyy henkilöitä, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Vastaavasti THL:n tartuntatautirekisterin tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä.

Kymsoten mukaan Kymenlaaksossa ei ole sairaalahoidossa yhtään koronaviruspotilasta.

Juttua on täydennetty 14.8. kello 12.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut