Kouvolassa järjestetään lauantaina kaljakellunta ilman järjestäjää — ''Me vaan satutaan kellumaan yhtä aikaa''

Kouvolassa järjestetään lauantaina 5. elokuuta Kaljakellunta. Tapahtuman ideana on alkoholin juominen ja vesillä liikkuminen kelluvilla välineillä esimerkiksi kumiveneellä.

Kaljakellunnoissa kierretään byrokratiaa ilmoittamalla, ettei tapahtumalla ole virallista järjestäjää, näin tapahtumasta ei tarvitse ilmoittaa viranomaisille.

— Tapahtumalla ei ole järjestäjää! Me vaan satutaan kellumaan yhtä aikaa, lukee tapahtuman Facebook-sivuilla.

Järjestysvastuuta on puitu käräjillä vuonna 2009. Tuolloin Vantaan käräjäoikeus päätti, että Vantaan Kaljakelluntaa ei virallisesti järjestänyt kukaan, vaan ihmiset löytävät paikalle kuulopuheiden ja verkkokeskustelujen kautta.

Kouvolan kaljakellunnan Facebook-ryhmässä muistutetaan jokaista siivoamaan omat jälkensä.

Vuonna 2012 Valkealassa järjestetty vastaava tapahtuma aiheutti paikoitellen siivottomuutta. Rannoille kertyi tyhjiä tölkkejä, pahvilaatikoita ja muovisia meloja. Lisäksi veteen jäi kumipatjoja.

Kouvolassa kellujat lähtevät liikkeelle kello 13 Paaskosken majalta. Lauantaina kellutaan myös Keravanjoella Vantaalla.

Elina Iiskola

Elina Iiskola

Luetuimmat

Kommentoidut