Kun musiikki alkaa soida, on selvää, että nyt ei lähdetä juomaan samppanjaa, sanoo Sippolaan saapuva Tommi Hakala

Tommi Hakala on mukana Suomen Kansallisoopperan Syyssonaatissa, joka esitetään Yle Teemalla 23. syyskuuta.
Tommi Hakala on mukana Suomen Kansallisoopperan Syyssonaatissa, joka esitetään Yle Teemalla 23. syyskuuta.

Oopperalaulaja Tommi Hakala konsertoi sunnuntaina Sippolassa.

Wienissä itävaltalaisen vaimonsa ja 9-vuotiaan tyttärensä kanssa asuva baritoni odottaa innolla ensivisiittiään Sippolan kirkkoon, sillä hän tietää vanhempiensa käyneen siellä usein.

— Äitini ja isäni olivat läheisen Enäjärven maalaiskoulun opettajia 1960-luvulla. Tämä tuntuu paluulta juurille.

Hakala laulaa kirkossa muun muassa Bachia, Wagneria ja Ahti Sonnista.

— Jos joku kysyisi minulta niin triviaalin kysymyksen kuin että kuka on lempisäveltäjäsi ja saisin mainita vain yhden, sanoisin Bach, Hakala sanoo.

Hakala on voittanut Cardiffin Singer of the World -kilpailun ja Merikanto-laulukilpailun vuosituhannen alussa. Hän on laulanut muun muassa New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja eri puolilla Eurooppaa. Hakala kuuluu Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan.

Mukana Syyssonaatissa

Hakala, 47, on mukana viikko sitten Kansallisoopperassa kantaesityksensä saaneessa Syyssonaatissa, jossa hän laulaa Viktorin roolin. Oopperan on säveltänyt Sebastian Fagerlund.

Kun Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi tiedusti Hakalan kiinnostusta tulla mukaan produktioon, hän löi kättä päälle heti. Syyssonaatin teemat — ihmisen itsekkyys, nähdyksi tulemisen tarve ja anteeksianto — kiehtovat häntä.

— Olin nähnyt Ingmar Bergmanin samannimisen elokuvan 1980-luvulla, ja siitä oli jäänyt mieleen hyvin voimakkaita kohtauksia. Ne palautuivat mieleeni heti.

Hakalan mukaan elokuvan ja oopperan suurin ero draamallisesti on se, että elokuvassa tarina kehittyy vähitellen ja johtaa vasta lopussa ihon alle menevään kliimaksiin.

— Oopperassa mennään ihon alle välittömästi. Kun musiikki alkaa soida, tajuaa heti, että nyt ei muuten lähdetä juomaan samppanjaa, Hakala sanoo ja nauraa.

"Onhan satatuhatta hirmuinen summa"

Reilu viikko sitten otsikoihin nousi ohjaaja Kari Heiskaselle luvattu 100 000 euron palkkio Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogian eli Ringin ohjaamisesta.

Kohu nousi siitä, että Heiskanen saa palkkion, vaikkei hänen enää edellytetä ohjaavan teosta Suomen Kansallisoopperaan.

Hakala ei ota kohuun kantaa, mutta kommentoi ohjaustyöstä sovittua summaa.

— Onhan 100 000 euroa hirmuinen raha, mutta kun sen jakaa neljän teoksen kesken, se on aivan normaali palkkiosumma. Täytyy muistaa, että valmisteluun voi mennä vuosia.

Hakalalle itselleen maksetaan Kansallisoopperan rooleista niin sanottu iltahinta, joka riippuu roolin suuruudesta. Palkkiosta hän maksaa muun muassa työmatkat, majoittumisen, kahden kodin kustannukset sekä verot ja eläkemaksut.

— Olen reissutyötä tekevä yksityisyrittäjä ja joudun olemaan välillä viikkoja erossa perheestäni. Jos sairastun, en saa mitään.

Hakala ei kuitenkaan valita. Hän sanoo olevansa etuoikeutettu saadessaan tehdä itseään kehittävää ja maailmankuvaa avartavaa työtä.

Hakala on mukana myös vuonna 2019 ohjelmistoon tulevassa Ringissä, jossa hän laulaa Wotanin rooliin. Hän kutsuu Ringiä lumoavaksi teokseksi.

— Kun istahdan teoksen kanssa pianon äärelle ja käyn siihen käsiksi, pari tuntia hujahtaa hetkessä. Sitten havahdun että oho, tytär pitää hakea koulusta.

Konsertti Sippolan kirkossa 17.9. kello 18. Laulajat Tommi Hakala, Helena Berg, Emilia Vesalainen-Pellas, urkuri ja pianisti Ville Urponen.

Katariina Hakaniemi

Katariina Hakaniemi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.