Kouvolan kansalaisopiston ilmoittautuminen alkaa maanantaina — Katso tästä viime hetken vinkit uutuuskursseista

Moises Garibay

Kouvolan kansalaisopiston kädentaidon opettajat esittelevät monipuolista kurssitarjontaa omien töidensä kautta. Myö ite-näyttely on esillä Kouvolan pääkirjastossa elokuun 30. päivään saakka.

Kouvolan kansalaisopiston syyskausi tuo uutta muun muassa ikäihmisille, maahanmuuttajille ja taideaineiden opiskelijoille. Lukukauden ohjelmaan kuuluu myös yleisöluentoja, näyttelyitä ja esityksiä.

Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa maanantaina 13. elokuuta. Opetus alkaa 3. syyskuuta.

Kansalaisopistossa opiskelevien sukupuolijakauma on vahvasti naisvoittoinen: noin 80 prosenttia kaikista opiskelijoista, suunnilleen kaikissa ikäluokissa, kansalaisopiston rehtori Hanna Hatva kertoo.

— Meillä on opiskelijoita kolmekuukautisista yhdeksänkymppisiin. Ikäluokat ovat aika tasaisia, joskin 65—75-vuotiaiden määrä hieman korostuu.

Ritva Oksanen aloittaa Ikäopiston toiminnan

Kouvolan kansalaisopisto on aloittanut yhteistyön Ikäinstituutin kanssa. Ikäopisto-toiminnalla tarjotaan eväitä ikääntyneiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Ikäopiston toimintaan kuuluvat erilaiset luennot, tilaisuudet ja verkostoituminen.

Ikäopiston toiminta alkaa 25. syyskuuta, jolloin taiteilija Ritva Oksanen kertoo ajatuksiaan elämän polusta ja mielen voimavarojen löytämisestä.

Mielen hyvinvoinnin luentosarjaan kuuluu lisäksi kaksi muuta luentoa sekä syksyllä että kevätkaudella.

Älytekniikkaa nuorille ja vanhoille

Seniorikansalaisia muistetaan myös tietotekniikan opetuksessa.

— Älylaitteiden hallinta on uusi kansalaistaito. Ilman sitä on vaikea olla osallinen nyky-yhteiskunnassa, kansalaisopiston tieto- ja viestintätekniikan opettaja Kimmo Yli-Savola sanoo.

Ikäihmisille tarjotaan muun muassa opastusta älypuhelimen käyttöön. Yleisön pyynnöstä opetusta annetaan syksyllä Kouvolan ja Kuusankosken lisäksi myös Elimäellä, Korialla ja Valkealassa.

Nuoremmalle väelle on luvassa ohjelmointikoulutusta. Sitä on saatavissa sekä lähiopetuksena että verkon välityksellä.

Mediataidekoulu aloittaa Kouvolassa

Taiteen perusopetuksen uudet opintosuunnitelmat otettiin käyttöön elokuun alussa. Kouvolan kansalaisopistossa voi suorittaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän 500 tunnin kokonaisuuden.

Taiteen perusopetuksen uutuus on mediataidekoulu. Sitä vetämään saapuu kouvolalaislähtöinen Markus Koijärvi Aalto-yliopistosta.

Mediataidekoulu alkaa 7—9-vuotiaiden perusopintokokonaisuudella. Keskeisiä työmuotoja ovat esimerkiksi valokuva- ja äänitaide. Mediataide kannustaa monipuoliseen itseilmaisuun mediateknologiaa hyödyntäen.

Karaokelaulun kurssi on yksi uutuuksista

Kansalaisopistolla järjestetään myös vesiliikennekoulutusta. Veneilytaitoja, navigointia ja vesiliikennesääntöjä voi opiskella kahdella eri kurssilla.

Lisäksi kansalaisopiston syksyn tarjontaan kuuluvat muun muassa viinikurssi ja karaokelaulukurssi. Kieltenopetusta annetaan 14 eri kielessä. Liikuntakursseja on 105 ja tanssiryhmiä 9.

Kädentaitoaineissa muistetaan pikkulasten kanssa kotona olevia vanhempia: Ompelua muksut matkassa- kurssilla tenavan voi ottaa mukaan, sillä kurssin aikana lapsia hoitavat lastenhoidon opiskelijat.

Syksyllä kansalaisopistossa alkaa myös aikuisille maahanmuuttajille suunnattu lukutaitokoulutus eli UMAKO-koulutus. Se on kohdennettu kotoutumisajalla oleville maahanmuuttajille.

Moises Garibay

Lapset saavat erityistä huomiota kädentaidon kursseilla. Lapsille ja aikuisille on yhteisiä kursseja muun muassa kankaan kuvioinnissa ja kierrätyssoittimien valmistuksessa. Ompelua muksut matkassa -kurssilla lastenhoidon opiskelijat huolehtivat lapsista sillä aikaa kun äiti tai isä ompelee.

Maailmaa naisten silmin

kansalaisopiston kirjallisuusryhmä perehtyy tänä syksynä naisten kirjoittamiin kirjoihin. Sarja alkaa Minna Canthista ja päättyy afrikkalaisiin naiskuvauksiin. Kurssilla ei ole lukupakkoa, vaan sinne voi tulla myös kuuntelijaksi ja keskustelijaksi. Ritva Sorvalin vetämällä kurssi alkaa 3. syyskuuta.

Lääkäri Jouko Leppänen johdattelee kuulijoita musiikin maailmaan Tunteiden ooppera -luentosarjassa. Kaksiosainen luentosarja tarkastelee Giacomo Puccinin tuotantoa esimerkkien avulla.

Avoimet ovet perjantaina 24. elokuuta

Avoimen yliopiston koulutusta järjestetään edelleen yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Perusopintokokonaisuudet voi suorittaa kasvatustieteessä ja erityispedagogiikassa.

Kouvolan kansalaisopisto järjestää avoimet ovet -illan perjantaina 24.8. Näytetunteja annetaan kielistä, tanssista, liikunnasta ja tietotekniikasta kello 15—19 kansalaisopistolla.

Kouvolan kansalaisopisto lukuina

Vuonna 2017 opetusta annettiin 24 792 tuntia

Opiskelijoita oli kaikilla kursseilla yhteensä 18 182.

Toteutuneita opetusryhmiä oli 1 104.

Avoimet ovet kansalaisopistolla pe 24.8. klo 15—19. Taiteen perusopetuksen info klo 16.15.

Avoimen yliopiston info ma 20.8 klo 17.00—18.30 opiston auditoriossa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet