Kymi Ringin kohdalla valtatie 12:n liikenne siirtyy kiertotielle keskiviikkona

Liikenne kulkee kiertotietä Kymi Ringin ja Kouvolan välillä alkukesään 2019 asti.

Lukas Pearsall

Valtatie 12:n parannustyöt ovat parhaillaan käynnissä. Kuva on toukokuulta 2017.

Valtatie 12:n liikenne Tillolan ja Keltin välillä siirretään kiertotielle keskiviikkona. Liikenne kulkee kiertotietä Kymi Ringin ja Kouvolan välillä alkukesään 2019 asti.

Kiertotie alkaa Kouvolan suunnasta ennen Kontjärveä ja kiertää valtatien pohjoispuolella Anhavaistentietä ja päättyy ennen Kymi Ringin eritasoliittymää takaisin valtatielle.

Kiertotien päällystystyöt tehtiin viikolla 43. Nopeusrajoitus kiertotiellä on 60 kilometriä tunnissa.

Nyt avattavan kiertotien lisäksi liikenne siirretään tulevina viikkoina myös toiselle kiertotielle. Molemmat jäävät yhdeksi pysyväksi rinnakkaistieksi valtatien 12 rakennustöiden edettyä siihen pisteeseen, että se voidaan avata liikenteelle alkukesästä 2019.

Kymi Ringin eritasoliittymän ja Kouvolan välisellä tieosuudella aloitetaan sillanrakennustyöt sekä valtatien levitykseen liittyvät maanrakennustyöt. Kontjärven kohdalle rakennetaan kaksi uutta pysäköintipaikkaa. Kymi Ringin pohjoispuolella sijaitseva nykyinen pysäköintipaikka on kevääseen 2019 saakka käytössä.