Elimäellä Mustilassa paljastettiin keskiviikkona Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluvan Struven ketjun muistolaatta: Mittauspiste edusti aikansa huippututkimusta 200 vuotta sitten

Muistolaatan ovat toteuttaneet paikalle Kuusankosken rotaryklubi ja Arboretum Mustila.

Jussi Lopperi

Astemittausketju oli aikansa huippututkimuksen näyte noin 200 vuotta sitten.
Astemittausketju oli aikansa huippututkimuksen näyte noin 200 vuotta sitten.

Mustilan Rappukalliolla Elimäellä paljastettiin keskiviikona aamupäivällä Unescon maailmanperintökohteen Struven ketjun mittauspisteen muistolaatta. Mittauspiste on Verlan ohella toinen Kymenlaakson maailmanperintökohteista.

Muistolaatan ovat toteuttaneet paikalle Kuusankosken rotaryklubi ja Arboretum Mustila.

Struven ketju on kolmiomittausketju, joka kulkee kymmenen valtion läpi Pohjoiselta jäämereltä Mustallemerelle.

– Astemittausketju on osoitus aikansa huippututkimuksesta, tieteestä ja maailmanhistoriasta, jota on tehty keskellä korpea 200 vuotta sitten, tilaisuudessa mukana ollut Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen sanoo Kuusankosken rotaryklubin julkaisemassa tiedotteessa.

Juha Rika

Tie vie Struven ketjun mittauspisteen muistolaatalle Elimäellä Arboretum Mustilan lähettyvillä.
Tie vie Struven ketjun mittauspisteen muistolaatalle Elimäellä Arboretum Mustilan lähettyvillä.

Ketjulla Suomessa 116 mittauspistettä

Struven ketjun keksijä on vuonna 1793 syntynyt tähtitieteilijä Georg Wilhelm von Struve, joka halusi selvittää maan kokoa ja muotoa. Asiaa selvitettiin kolmiomittauksella ja tähtitieteellisellä paikanmäärityksellä. Ketjun määrittämiseen kului aikaa 40 vuotta.

Struven ketjun koko nimi on venäläis-skandinaavinen astemittausketju. Ketjulla on Suomessa 116 mittauspistettä, mikä on lähes puolet koko ketjun 265 mittauspisteestä.

Struven ketju vietiin tieteen ja tekniikan edustajana Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2005.

Jussi Lopperi

Tällaisessa maastossa tehtiin tärkeää tutkimustyötä 1800-luvun alussa.
Tällaisessa maastossa tehtiin tärkeää tutkimustyötä 1800-luvun alussa.

Juttua on päivitetty kello 15.24. Korjattu nimen kirjoitusasua.