Posti muuttuu Valkealassa noutopisteeksi – Valtariin tulee uusi omapostikioski

Moises Garibay

Posti muuttuu samalla kun remontti valmistuu Valkealassa.
Posti muuttuu samalla kun remontti valmistuu Valkealassa.

ABC-aseman uudistuksen jälkeen Postin oma palvelupiste muuttuu noutopisteeksi Valkealassa. ABC:lla ei enää hinnoitella lähetyksiä ja noutoposti sekä postilokerot jäävät pois. Vakuutetut lähetykset tai saantitodistuskirjeet on noudettava jatkossa lähimmästä täyden palvelun postista, joka sijaitsee Kouvolassa Kauppamiehenkatu 4:ssä. Myöskään vakuutettuja tai saantitodistuskirjeitä ei enää luovuteta Valkealassa. Noutoposti ja restantelähetykset on niin ikään vastaisuudessa noudettava keskustan postista. Postilokeroille etsitään uusi paikka.

Valkealaan myymälään tulee Postin ja Pakettipisteen automaatit. Asiakas voi noutaa automaatista paketin aseman aukioloaikoina.

– Valmista lähtevää postia otetaan edelleen vastaan. Paketteja Valkealassa luovutetaan ja rekisteröidään edelleen, samoin postimerkit ja pakkaustarvikkeet säilyvät myynnissä, Postin Etelä- ja Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Kari Niukkanen kertoo.

Jatkossa asiakkaat voivat hinnoitella itse lähtevät lähetyksen joko omaposti-sovelluksella tai verkossa posti.fi-sivuilla tai Kouvolan keskustan postissa.

Valtariin omapostikioski

Kouvolan keskustaan kauppakeskus Valtariin Posti avaa elokuun loppupuolella omapostikioskin.

Valtariin tulee iso pakettiautomaati ja itsepalvelupääte. Päätteen kautta asiakas voi hoitaa postiasiansa itse. Jos esiin tulee kysyttävää, päätteellä on videoyhteys Postin asiakaspalveluun. Sen avulla saa henkilökohtaista palvelua, Niukkanen kertoo.

Kouvolassa omapostikioski on ensimmäinen Postin lisäpalvelu. Pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa niitä on yhteensä seitsemän.

Kauppamiehenkadun Postin myymälä on jo aiemmin päätetty siirtää ulkopuolisen hoidettavaksi. Sen aikataulu varmistuu Niukkasen mukaan myöhemmin.

Luetuimmat