Nuori mies surmattu Liikkalassa nuorten aikuisten illanvietossa perjantaina: Kouvolalainen mies vangittu taposta epäiltynä

Sekä uhri että epäilty ovat syntyneet vuonna 1997.

Harri Teitto

Poliisin mukaan epäilty on ollut yhteistyöhaluinen asian selvittämisessä. Arkistokuva.
Kuvituskuva.
Poliisin mukaan epäilty on ollut yhteistyöhaluinen asian selvittämisessä. Arkistokuva. Kuvituskuva.

Liikkalassa on surmattu mies perjantaina. Surmansa sai vuonna 1997 syntynyt paikkakuntalainen mies. Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa. Surma tehtiin ampumalla.

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta tappona. 

Kymenlaakson käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1997 syntyneen miehen maanantaina taposta epäiltynä. 

Surma tapahtui omakotitalossa

Poliisilla on tapahtumien kulku pääpiirteittäin tiedossa. Nuorisoseurue oli kokoontunut viettämän aikaan omakotitaloon Liikkalaan.

Seurueen jäsenet olivat nauttineet päihteitä ja viettäneet aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa seurueen jäsenille oli tullut keskenään riitaa. Riita oli päättynyt ikävästi, kun seurueeseen kuulunut mies ampui toista miestä. Uhri menehtyi ampumisen seurauksena.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni seurueesen kuuluneet vuonna 1997 syntyneen miehen ja 1998 syntyneen naisen. Poliisin mukaan he ovat olleet yhteistyöhaluisia asian selvittämisessä.

Nainen vapautettiin sunnuntaina. 

Poliisi on jatkanut henkirikoksen esitutkintaa koko viikonlopun ajan tapahtumapaikkaa tutkimalla ja asianosaisten kuulusteluilla. 

Kaakkois-Suomen poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää. 

Luetuimmat

Kommentoidut