Etukäteishuolto voi pelastaa kotipihan kasvit lomamatkan aikana

Sanna Ihalainen

Heinäkuu, piha pullollaan kesäkasveja ja lomamatka edessä. Timo Taulavuori Puutarhaliitosta vinkkaa, miten pihan saa pärjäämään reissun ajan.

Viikon säätiedotus on syytä vilkaista etukäteen. Jos luvassa on sadetta useana päivänä, kasvit tulee siirtää taivasalta suojaan. Jos ennuste näyttää hellettä, varjoisa paikka on paras.

Siinä tapauksessa, että tiedossa on kuivuutta, amppelit ja ruukut nostetaan pesuvateihin, joiden pohjalle lisätään noin viisi senttiä vettä. Rankkasateiden varalta taas umpinaisiin astioihin on hyvä porata ylivuotoreiät.

Taulavuoren mukaan yli viikon poissaoloon kannattaa varautua niin, että ruukuissa olevia kasveja typistetään pienemmiksi haihdunnan vähentämiseksi. Kasvit tuuheutuvat leikkauksen jälkeen.

Köynnöksille ja pitkävartisille kasveille kannattaa asentaa tuet jo etukäteen, sillä kasvu kiihtyy kesän aikana. Tuet suojaavat myös tuulelta. Kasvihuoneen luukut on järkevää avata raolleen, ettei lämpötila sisällä nouse sietämättömäksi.

Taulavuori suosittelee huolehtimaan pihasta jo senkin vuoksi, että koti näyttää asutulta. Kuihtuneet kukat ja venähtänyt nurmi voivat houkutella kutsumattomia vieraita.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.