Eurooppalaiskissa Ludwigin piti tulla perheeseen lemmikiksi, 15 vuotta myöhemmin se on 20 pentueen kantaisä – Näyttelykissan ylläpito maksaa tuhansia euroja vuodessa

Suomen eurooppalaiskissarengas järjesti sunnuntaina esittelynäyttelyn Kouvolankylän VPK-talolla.

Lumikki Haaja

Mikko Floréenin 15-vuotias Ludwig on 20 eurooppalaiskissapentueen kantaisä. Kissa haettiin perheeseen alun perin valkealasta.
Mikko Floréenin 15-vuotias Ludwig on 20 eurooppalaiskissapentueen kantaisä. Kissa haettiin perheeseen alun perin valkealasta.

Eurooppalaiskissa Ludwig on perin rauhallinen omistajansa Mikko Floréenin sylissä, kun sitä esitellään yleisön edessä. Ludwig on jo 15-vuotias monien näyttelyjen veteraani, eikä hätkähdä pienestä.

Suomen eurooppalaiskissarengas järjesti sunnuntaina esittelynäyttelyn Kouvolankylän VPK-talolla. Näytteillä oli noin 70 kissaa, jotka edustivat yli 20:ta eri rotua. Näyttely keräsi talon täyteen kissoista kiinnostuneita.

Lumikki Haaja

Eurooppalaiskissarenkaan puheenjohtajan Anna Honkasen oma eurooppalainen odottaa pentuja, joten sitä ei voinut tuoda näyttelyyn. Sen sijaan mukaan lähti brittiläinen lyhytkarva Ruusunen.
Eurooppalaiskissarenkaan puheenjohtajan Anna Honkasen oma eurooppalainen odottaa pentuja, joten sitä ei voinut tuoda näyttelyyn. Sen sijaan mukaan lähti brittiläinen lyhytkarva Ruusunen.

Helsinkiläiselle Floréenille Ludwig ja sen äskettäin kuollut veli olivat aikoinaan syy pysähtyä junalla Kouvolan asemalle. Kissat haettiin valkealalaiselta kasvattajalta lapsettoman perheen lemmikeiksi.

Pian tämän jälkeen Floréen meni uteliaisuudesta käymään kissanäyttelyssä. Siellä kävi ilmi, että urospuolisilla eurooppalaiskissoilla oli kysyntää siitoksessa. Seuratessaan ensimmäisen pentueen kasvua luovutusikäiseksi Floréen totesi haluavansa lisää.

– Annoin pikkusormen, ja harrastus vei koko käden ja toisenkin.

Ludwig on nyt 20 pentueen kantaisä. Sillä on yli 80 jälkeläistä, joista 3 asuu nykyään sen seurana.

Lumikki Haaja

Kaija-Leena Laakson Severi on rodultaan burmilla. Niitä on Suomessa alle 400. Kissa on vakuuttunut, että se on perheen työnjohtaja. Mitään askaretta ei saa tehtyä ilman, että Severi on valvomassa.
Kaija-Leena Laakson Severi on rodultaan burmilla. Niitä on Suomessa alle 400. Kissa on vakuuttunut, että se on perheen työnjohtaja. Mitään askaretta ei saa tehtyä ilman, että Severi on valvomassa.

Eurooppalaiskissat ovat varsin terveitä, joten 15 vuoden ikään yltäminen ei ole poikkeuksellista. Ludwig on edelleen aktiivinen ja kamppailee parhaillaan 10-vuotiaan tyttärenpoikansa kanssa siitä, kuka määrää kaapin paikan talossa.

Kissaharrastus ei ole halpaa. Floréen laski alkuaikoina tarkkaan kustannuksia. Yhteen näyttelyihin osallistuvaan kissaan upposi matkakustannuksineen kolmen vuoden aikana noin 20 000 euroa. Tavallisen kotikissan ylläpito maksaa kuussa noin 100–200 euroa.

Lumikki Haaja

Anne Mielikäisen Wilman on norjalainen metsäkissa. Kookas ja tuuheaturkkinen rotu kehittyi luonnollisen valinnan seurauksena Norjan ankarassa ilmastossa.
Anne Mielikäisen Wilman on norjalainen metsäkissa. Kookas ja tuuheaturkkinen rotu kehittyi luonnollisen valinnan seurauksena Norjan ankarassa ilmastossa.

Kissaharrastus on kasvussa

Eurooppalaiskissa julistettiin Suomen kansalliskissaksi vuonna 2017. Lähinnä Pohjoismaissa kasvatettava rotu on ulkonäöltään keskivertokissa. Se muistuttaa maatiaiskissaa, mutta aidolla eurooppalaisella on aina rekisterikirja.

Eurooppalainen hyväksyttiin omaksi rodukseen vuonna 1947. Suomessa kasvatus alkoi 1960-luvulla. Kissaliiton rekisteriin on tähän mennessä kirjattu noin 4 000 eurooppalaista.

Lumikki Haaja

Loviisalaisen Lisa-Elena Arjosaaren Rusina on seitsemän kuukauden ikäinen devon rex -pentu. Arjosaari aloitti devon rexien kasvatuksen 1990-luvulla. Hänen mukaansa rodun sydän on tehty auringonsäteistä.

Rekisteröintitilastojen mukaan rotukissaharrastus on Suomessa kasvussa. Eurooppalaiskissarenkaan puheenjohtaja Anna Honkanen arvelee tämän johtuvan tiedon lisääntymisestä.

– Ihmiset tietävät entistä useammin, että rotukissat pyritään kasvattamaan terveistä vanhemmista, jolloin mahdollisuus saada sairas kissa on pieni. Sitä paitsi maatiaiskissan pentuja ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole edes tarjolla samalla tavoin kuin ennen vanhaan.

Lumikki Haaja

Soile Hannukaisen Regina on rodultaan exotic. Kyseessä on persialaiskissan lyhytkarvainen muunnos.
Soile Hannukaisen Regina on rodultaan exotic. Kyseessä on persialaiskissan lyhytkarvainen muunnos.

Rotukissojen hinta alkaa lähestyä rotukoirien hintaa. Kissasta voi joutua maksamaan tuhat euroa.

– Kissoille pystytään nykyään tekemään geenitestejä. Niiden ansiosta löydetään perinnöllisiä sairauksia kantavat kissat, eikä niitä käytetä jalostukseen, Honkanen selittää.

Lumikki Haaja

Kristiina Rautio esitteli rotuja VPK-talon lavalla. Vuorossa ovat eurooppalaiskissat.
Kristiina Rautio esitteli rotuja VPK-talon lavalla. Vuorossa ovat eurooppalaiskissat.