Kouvolan veroprosentin nostosta ei löytynyt yksimielisyyttä — kaupunginhallitus lykkäsi päätöstä

Kaupunginjohtajan esitys 0,5 prosenttiyksikön veronkorotuksesta ei riitä talouden tasapainottamiseen, kun kaupunginhallitus hylkäsi osan palveluverkkojen karsimisesityksistä. Vuosien 2020—2022 säästötavoitteesta puuttuu 4,6 miljoonaa euroa.

Jussi Lopperi

Kouvolan kaupunginhallitus kokoontui maanantaiaamuna jo kello 9 ennätyspitkään kokoukseen. Kokous päättyi vasta illalla.
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontui maanantaiaamuna jo kello 9 ennätyspitkään kokoukseen. Kokous päättyi vasta illalla.

Kouvolan kaupunginhallitus ei onnistunut maanantaina löytämään yhteistä näkemystä kaupungin ensi vuoden veroprosentista. Hallitus päätti jättää asian pöydälle.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunginhallituksen pitää kokoontua ylimääräiseen kokoukseen ennen ensi viikon maanantain valtuuston kokousta.

Jokaisen Suomen kunnan valtuuston pitää päättää tuloveroprosentista ja ilmoittaa siitä Verohallintoon 17. marraskuuta mennessä.

Päättämättömyys varmistui maanantaina illalla, kun kaupunginhallitus oli istunut jo lähes yhdeksän tuntia.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka esitti kunnalliseen tuloveroon 0,5 prosenttiyksikön korotusta. Tämä merkitsee sitä, että ensi vuoden alussa Kouvolan tuloveroprosentti nousisi 21,25:een.

Säästötavoitteesta puuttuu 4,6 miljoonaa euroa

Koska kaupunginhallitus hylkäsi aiemmin kokouksessa osan kaupunginjohtajan palveluverkkoesityksistä, 0,5 prosenttiyksikön korotus ei riitä Kouvolan talouden tasapainottamiseen.

Vuosien 2020—2022 säästötavoitteesta uupuu nyt 5,8 miljoonaa euroa, Toikka sanoi maanantai-iltana.

Kaupungin taloushallinto päivitti tiistaina kaupunginhallituksen hyväksymien palveluverkkoesitysten vaikutukset kaupungin talouteen. Vuosien 2020—2022 säästötavoitteesta uupuva summa väheni päivityksessä reilulla miljoonalla eurolla ja on 4,6 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa sitä, että ensi vuodelle suunnitellusta palveluverkkosäästöstä puuttuu 0,65 miljoonaa euroa, vuonna 2021 yhteensä 1,98 miljoonaa euroa samoin kuin vuonna 2022.

Laesterä: 3 prosenttiyksikön veronkorotus riittäisi vain hetkeksi

Kaupungin taloudellinen tilanne on erittäin heikko: Kuluvan vuoden talousarvio on noin 30 miljoonaa euroa miinuksella, ja 2019 tilinpäätökseen tulee kertynyttä alijäämää yli 20 miljoonaa euroa. Kaupungin tulojen ja menojen epätasapaino on kestänyt koko uuden Kouvolan ajan.

Kaupungin palkkaama kuntatalouden konsultti Eero Laesterä Perlacon-yhtiöstä on laskenut, että ilman palveluverkkopäivityksiä ja muita talouden sopeuttamisesityksiä Kouvolan pitäisi nostaa kuntaveroa 3 prosenttiyksikköä. Tästä huolimatta jo vuonna 2023 talous kääntyisi jälleen alijäämäiseksi.

Kokoomuksella kova kynnys korotukselle 

Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Ville Kaunisto (kok.) sanoo, että kokoomus ei voi hyväksyä veronkorotuksia, jos kaupunki ei voi tehdä säästöjä palveluverkoissa.

— Kokoomus ei voi korottaa veroja, jos säästöille ei löydy ymmärrystä.

Kaisa Spiesin (vihr.) mielestä veronkorotuksesta olisi voitu hallituksessa äänestää.

— Varmasti tulevina päivinä tehdään erilaisia painelaskelmia siitä, riittääkö enää 0,5 prosenttiyksikön korotus vai vaaditaanko enemmän. Ei tämä ainakaan anna hyvää kuvaa tulevaisuutta varten.

Vesa Vainion (kd.) tulkinnan mukaan veronkorotuspäätös jäi tekemättä sen takia, koska kokoomus haluasi pitää tässä vaiheessa nollalinjan.

— Puheenjohtaja ei halunnut viedä asiaa äänestykseen. Tällaisissa asioissa pitää olla yhtenäinen linja eikä mitään irtopisteiden keräämistä. Uskoisin, että 0,5 prosenttiyksikön korotus riittää.

Kello 20.35 lisätty kaupunginhallituksen jäsenten kommentteja.

Kello 20.52 lisätty tieto, että kaupunginhallituksen esitysten jälkeen Kouvolan vuosien 2020—2022 säästötavoitteesta uupuu 5,8 miljoonaa euroa.

5.11. kello 10.20 päivitetty ingerssiä ja lisätty tieto taloushallinnon tiistaisesta päivityksestä koskien kaupunginhallituksen hyväksymien palveluverkkoesitysten talousvaikutuksia.

Uusimmat uutiset