Hirvijahti alkaa viikonloppuna Kouvolassa — Metsästysaika piteni kahdella viikolla

Karhulupia on käyttämättä enää yksi. Havaintoja karhuista tulee Kouvolasta koko ajan.

Kai Skyttä

Kaakkois-Suomen hirvilupien määrä nousi viime vuodesta vain vähän.
Kaakkois-Suomen hirvilupien määrä nousi viime vuodesta vain vähän.

Hirviä on saanut metsästää pellolta vahtimalla syyskuun alusta lähtien. Kouvolassa peltokyttäystä on hyödynnetty vähän. Suomen Riistakeskuksen Kaakkois-Suomen alueella, johon myös Kouvola kuuluu, hirviä on kaadettu vain muutama, riistasuunnittelija Jouni Tolvanen sanoo.

Ensi lauantaina alkava hirvenmetsästys saa suuremmat joukot liikkeelle. Kaakkois-Suomeen on myönnetty tälle vuodella yhteensä 2 820 hirvilupaa. Määrä on vajaat parikymmentä enemmän kuin viime vuonna. Kaakkois-Suomen alue kattaa Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat.

Lupamäärissä parinkymmenen nousu

Hirvilupia on käytettävissä Keski-Kymen hirvitalousalueella 967. Keskisen alueen luvista Valkealaan ja Kouvolaan on myönnetty yhteensä 217. Sippolassa hirvilupia on tälle syksylle 131.

Länsi-Kymen hirvitalousalueen luvista on Jaalan— Kuusankosken alueelle 161, Anjalaan 37, Elimäelle 61 ja Iittiin 182.

Yhdellä pyyntiluvalla voi kaataa joko yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.

Katja Juurikko

Ensi lauantaina alkava metsästys saa hirvet liikkeelle ja liikenteen sekaan. Kuvan hirvi törmäsi autoon ja lopetettiin Uimilassa.

Paljon peuralupia peltoalueille

Valkohäntäpeuran lupia on myönnetty 674 Kaakkois-Suomeen. Peltovaltaisille alueille kuten Anjalaan, Elimäelle, Jaalaan ja Kuusankoskelle lupia on myönnetty yhteensä 130. Sippolassa peuralupia on käytettävissä 60. Valkealan ja Kouvolan alueilla on 34 peuralupaa.

— Valkohäntäpeuran kanta on runsastumaan päin Kouvolassa. Peltovaltaisilla alueilla niitä on paikoitellen paljon, Tolvanen sanoo.

Hirvenmetsästys jatkuu ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa tavanomaista pidempään. Koko valtakunnassa hirveä on mahdollista metsästää tammikuun puoliväliin saakka.

Myös valkohäntäpeuran metsästysaikaa on jatkettu kahdella viikolla. Se päättyy helmikuun puolivälissä. Jatkoajalla hirveä ja peuraa saa metsästää vain ilman koiria.

Karhulupia käyttämättä yksi

Karhuja on kaadettu tämän syksyn aikana viisi Keski-Kymen alueella, johon myös Kouvola lukeutuu. Enäjärven ja Inkerilän lisäksi karhuja on saatu saaliiksi Haminassa, Virolahdella ja viimeksi Luumäellä.

Keski-Kymen alueelle myönnetystä kuudesta luvasta on jäljellä yksi. Se on mahdollista käyttää lokakuun loppuun mennessä.

Riistakameran kuva

Emo ja sen erauspentu tallentuivat riistakameran kuvaan Kouvolassa syyskuussa. Arkistokuva.

Havaintoja karhuista on tehty viime aikoina Kouvolassa muun muassa Valkealan Anttilassa ja Pyötsiällä. Karhun jälkiä on tavattu myös Uimilassa, Hirvelässä ja viime viikonloppuna Iitissä Vuolenkoskella.

Edellinen karhujahti pidettiin Kouvolassa viime viikolla. Karhua ei kuitenkaan tuolloin saatu saaliiksi.

Karhut liikkuvat tällä hetkellä paljon, koska ne tankkaavat itseään talvilepoa varten. Sään kylmeneminen ja valon määrä vaikuttavat siihen, milloin karhu vetäytyy talviunille.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet