Tilaajalle

Ratatyöntekijöitä odotti yllätys Kouvolan ratapihalla — Vanhassa vaunussa majoittui laittomasti nelihenkinen perhe

Museorautatiekaluston korjaaja oli tuonut puolison ja lapset mukanaan. Poliisin mukaan korjaaja selitti saaneensa luvan majoittumiseen työn tilaajalta.

Jussi lopperi

Kouvolan ratapiha on laaja. Lainvastaisesti majoittunut perhe löytyi raiteelta 141. Paikka sijaitsee Kouvolan asemalta vajaan kilometrin verran Lappeenrannan suuntaan. Ilmakuva on otettu vuonna 2015.
Kouvolan ratapiha on laaja. Lainvastaisesti majoittunut perhe löytyi raiteelta 141. Paikka sijaitsee Kouvolan asemalta vajaan kilometrin verran Lappeenrannan suuntaan. Ilmakuva on otettu vuonna 2015.

VR Transpointin ratatyöntekijät tarkastivat Kouvolan ratapihaa myöhään torstai-iltana 15. marraskuuta, kun he havaitsivat vanhassa junanvaunussa liikettä. Lähempänä selvisi, että vaunuun oli majoittunut nelihenkinen perhe.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Tee digitilausMääräaikainen digitilaus tarjoushintaan.