Viron matkustusrajoitukset vaikuttavat myös Kymsoten lääkäritilanteeseen – Toistaiseksi lääkäreitä on ollut riittävästi

Joitakin neuvola-aikoja on pitänyt peruuttaa.

Lumikki Haaja

Kymsotessa työskentelee virolaisia lääkäreitä sekä kuntayhtymän palveluksessa että lääkäripalveluja tuottavissa yrityksissä.
Kymsotessa työskentelee virolaisia lääkäreitä sekä kuntayhtymän palveluksessa että lääkäripalveluja tuottavissa yrityksissä.

Kymsoten hallintoylilääkärin Kari Kristerin mukaan kuntayhtymällä on edelleen riittävästi lääkäreitä käytössään. Koronaviruksen leviämistä rajoittavat varotoimet eivät ole aiheuttaneet merkittäviä ongelmia.

Kymsotessa työskentelee virolaisia lääkäreitä sekä kuntayhtymän palveluksessa että lääkäripalveluja tuottavissa yrityksissä. Kristerin toteaa kokonaismäärän vaihtelevan päivästä ja viikosta toiseen.

Viro alkaa rajoittaa ulkomaalaisten pääsyä maahan tiistaista alkaen. Sen jälkeen Viroon saavat tulla vain kansalaiset, oleskeluluvan saaneet ja ulkomaiden kansalaiset, joilla on perheenjäseniä Virossa. Kaikkien maahan saapuvien on jäätävä kahdeksi viikoksi omatoimiseen karanteeniin.

Kristeri kertoo muutaman virolaisen lääkärin ilmoittaneen, ettei pysty tulemaan töihin muuttuneen tilanteen vuoksi. Lisäksi jotkut heistä ovat kertoneet jäävänsä Suomeen pystyäkseen jatkamaan töitä.

– Kaikkiaan tämä on koskettanut vain noin puolta tusinaa lääkäriä. Lisäksi on muutamia ulkomailta palanneita suomalaislääkäreitä, jotka ovat nyt etätöissä. Tällä hetkellä pärjäämme sisäisillä järjestelyillä, Kristeri sanoo.

Kymsoten linjauksen mukaan Virosta palanneet lääkärit, joilla ei ole sairauden oireita, voivat palata töihin. Heidän on kuitenkin käytettävä suu-nenäsuojusta koko ajan töissä ollessaan.

Matkustusrajoitukset vaikuttavat myös neuvoloiden toimintaan. Ehkäisevän terveyspalvelun ylilääkärin Eija Puhalaisen mukaan joitakin tarkastusaikoja on jouduttu perumaan lääkärin puuttumisen vuoksi.

– Osa lääkäreistä on täällä Suomessa ja osa Virossa, joten peruutuksia voi vielä tulla. Nyt elämme päivä kerrallaan. Ainakin alle vuoden ikäiset lapset pyritään tarkastamaan.

Luetuimmat