Kaupunkipyörillä oli Kouvolassa ja Kotkassa lähes 1400 polkijaa — Kerro kokemuksesi kokeilusta

Kouvolassa ja Kotkassa järjestettyyn kaupunkipyöräkokeiluun haetaan yleisöpalautetta. Varsinainen hanke päättyi lokakuussa, mutta pyörän selkään pääsee talvellakin.

Sonja Ovaskainen

Kaupunkipyörät otettiin hyvin vastaan Kouvolassa.

Kouvolassa ja Kotkassa viime kesänä aloitettu kaupunkipyöräkokeilu on päättynyt. Nyt kaupungit keräävät kokemuksia ja näkemyksiä kaupunkipyöristä marraskuun ajan.

Oranssit Donkey Republic -merkkiset pyörät ilmestyivät Kouvolan ja Kotkan katukuvaan 27. heinäkuuta. Kouvolaan saatiin 35 kaupunkipyörää.

Reilun kolmen kuukauden aikana pyörillä oli lähes 1 400 käyttäjää. Pyöriä lainattiin ahkerasti etenkin elo—syyskuussa. Matkoja tehtiin parinsadan metrin pyrähdyksistä kymmenien kilometrien lenkkeihin.

Kouvolan ja Kotkan yhteinen hanke

KaaKau oy:n operoima kaupunkipyöräkokeilu oli Kouvolan ja Kotkan kaupunkien osittain rahoittama yhteishanke. Kustannukset kaupungeille olivat yhteensä 18 600 euroa. Lisärahoitusta saatiin Liikenneviraston Liikkumisen ohjauksen valtionavustuksesta. Hankkeessa ovat mukana lisäksi Cursor oy sekä Pyöräliitto.

Matkoja tehtiin parinsadan metrin pyrähdyksistä kymmenien kilometrien lenkkeihin.

Vaikka kokeilu päättyi lokakuun lopussa, uusi kesäkausi on jo suunnitelmissa, ja pyörät pyörivät talvellakin. Toimintaansa jatkava KaaKau siirtyy tässä kuussa talvikauden järjestelmään.

KaaKau oy:n toimitusjohtaja Aleksanteri Repo kertoo, että Kouvolan ja Kotkan kaupunkipyörät ovat edelläkävijöitä Suomessa ympärivuotisissa kevyissä kaupunkipyöräjärjestelmissä.

Pyöräilemään pääsee talvellakin

Talvikaudella pyörien pääyhteistyökumppani on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Kaupunkipyöriä voivat edelleen käyttää, mutta pyörien määrä vähenee ja pysäkit sijoitetaan Xamkin tarpeiden mukaan.

Talvikaudella myös hinnoittelu on edullisempaa. Kesäkaudella puolen tunnin pyöräily maksoi 1,50 euroa. Talvikaudella puoli tuntia voi polkea alle eurolla ja päivävuokrakin on vain kuusi euroa.

Kokeilun projektikoordinaattori Antti Lääperin mukaan Kouvolan ja Kotkan kaupunkipyöräkokeilu on herättänyt mielenkiintoa myös muissa suomalaisissa kaupungeissa.

Kysely avoinna netissä

Omia näkemyksiään pyöristä pääsee esittämään kyselyssä, joka on avoinna 2. joulukuuta asti osoitteessa www.kouvola.fi/pyoraily.

Kaikille avoimeen kyselyyn voi vastata, vaikka kaupunkipyörät eivät olisikaan tuttuja. Kyselyn tuloksia käytetään arvioitaessa kaupunkipyörien tarpeellisuutta jatkossa sekä palvelua kehittämisessä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet