Norovirus jyllää, mutta Kouvolassa ei laajaa epidemiaa

Harri Teitto

Hyvä tapa ehkäistä norovirustartunta on ahkera käsien pesu ja käsidesin käyttö.
Hyvä tapa ehkäistä norovirustartunta on ahkera käsien pesu ja käsidesin käyttö.

Ripulia ja oksentelua aiheuttava norovirus leviää jälleen, myös Kouvolassa.

Terveyskeskuksen hygieniakoordinaattori Jaana Palosara sanoo, että paikoin kouluissa ja päiväkodeissa ovat sekä lapset että opettajat sairastuneet ja kyseessä on jonkinasteinen epidemia. Myös hoiva-asumisen yksiköissä on tapauksia. Kuitenkaan ei vielä voida puhua laajasta epidemiasta.

— Nyt pelätään tulevaa loma-aikaa, leviääkö norovirus silloin, Palosara pohtii.

Talven influenssaepidemian hygieniaohjeet ovat hyvässä muistissa. Samat ohjeet käsien pesemisestä ja pyyhkeiden vaihtamisesta pätevät norovirukseen ja influenssaviruksiin.

Palosara suosittaa, että sairastelun jälkeen odotetaan kaksi oireetonta päivää ennen kouluun tai päiväkotiin palaamista. Kun päiväkodissa lapsi sairastuu kesken päivän, pyydetään vanhempia hakemaan lapsi kotiin. Sen jälkeen paikat siivotaan ja lelut pestään. Aiemmista epidemioista on otettu oppia.

Myös Pohjois-Kymen sairaalassa on viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa ollut pieni epidemia. Osastoja ei ole tarvinnut sulkea, mutta sairastuneet potilaat on sijoitettu erilleen. Samalla siivousta on tehostettu.

Hygieniakoordinaattori Katja Laineen mukaan tilanne on nyt rauhoittumaan päin. Toistaiseksi on riittänyt siivouksen tehostaminen.

Sairaalaan tulee edelleen myös yksittäisiä influenssapotilaita, joiden tila vaatii sairaalahoitoa.

Pohjois-Kymen sairaalassa on koottu epidemiatyötyhmä, joka tarvittaessa päättää isommista toimenpiteistä kuten osastojen sulkemisista.

Mikä norovirus?

Päinvastoin kuin useimmat ripulitaudit, norovirusripuli tarttuu herkästi myös ihmisestä toiseen ja aiheuttaa tautiryppäitä.

Hyvin pieni annos, vain 100 norovirusta, riittää aiheuttamaan taudin, ja grammassa ripuliulostetta on miljardeja viruksia. Tartunnan voi siten saada myös pinnoilta, joita sairas on koskettanut.

Norovirus aiheuttaa epidemioita herkästi sairaaloissa ja laitoksissa.

Taudin itämisaika on lyhyt, yleensä 12 tunnista kahteen vuorokauteen.

Oireet loppuvat yleensä lähes yhtä äkillisesti kuin ovat alkaneetkin. Niiden kesto on tyypillisesti 1–3 vuorokautta.

Elintarviketyössä ja terveydenhuollon potilastyössä olevien tulisi olla pois töistä kaksi vuorokautta ripulivaiheen ja oksennusten päättymisen jälkeen. Samoin lasten on suositeltavaa olla pois päivähoidosta tuohon asti.

Lähde: Duodecim Terveyskirjasto

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.