Eskolanmäen Telebaaria ja Voikkaan Havubaaria ei ole vielä siivottu pois tänä kesänä — Kaupunki reagoi saatuun asiakaspalautteeseen

Moises Garibay, Moises Garibay

Eskolanmäen Telebaariin on istutettu kukkasia.
Eskolanmäen Telebaariin on istutettu kukkasia.

Eskolanmäen ja Voikkaan epäviralliset kokoontumispaikat ovat vielä toistaiseksi saaneet olla rauhassa. Eskolanmäen Salen takana metsikössä on toiminut pitkään aarin kokoinen Telebaari. Telebaarin kävijöistä Chaplin kertoo, että paikkaan ovat kaikki tervetulleita. Yleensä kävijät ovat kuitenkin eskolanmäkeläläisiä. Chaplin on asunut Kouvolassa 36 vuotta.

— Kun on tällainen seurustelupaikka, kenenkään ei tarvitse jäädä yksin kotiin. Täällä on höpöttelyseuraa.

Paikka on siisti ja tänä vuonna alueelle on istettu kukkasiakin. Chaplin kertoo, että telebaarin teltat, kalusteet ja riippumatto puretaan talveksi ja viedään säilöön. Jossain kohtaa kevättä ne tuodaan taas paikalleen.

Telebaarissa käy yleensä 6—8 henkilöä kerrallaan. Parhaimmillaan ihmisiä on viitisentoista.

— Se on niin ilmasta kiinni miten tänne tulee porukkaa.

Telebaarissa on Chaplinin mukaan laidasta laitaan. Moni käy Telebaarissa selvinpäin viettämässä aikaa.

Chaplin mukaan Telebaarissa kävijöillä on muutamia sääntöjä. Alaikäisille ei irstailla tai tarjota alkoholia.

— Pyrimme siihen, ettemme häiritse ketään.

Saukkosen ja Arton mukaan Voikkaan Havubaarissa on ollut rauhallista tänä kesänä.
Saukkosen ja Arton mukaan Voikkaan Havubaarissa on ollut rauhallista tänä kesänä.

Voikkaan vastaavassa kokoontumispaikassa Havubaarissa oli maanantaiaamuna kaksi ihmistä: Arto ja Saukkonen. Miehet kertovat, että he ovat tänä kesänä saaneet olla rauhassa Woikantorin takana sijaitsevassa Havubaarissa.

Kaupunki on käynyt siivoilemassa Havubaarin ympäristöä ja läheinen nurmikko on ajettu. Miehet kertovat siivoavansa roskat kerran viikossa.

— Poliisit käyvät välillä kysymässä, mitä meille kuuluu, mutta mitään sen kummempaa ei ole ollut, Saukkonen sanoo.

Asiakaspalaute saa reagoimaan

Havubaarissa on enintään parikymmentä ihmistä kerrallaan. Miesten mukaan läheisen palvelutalon mummot käyvät vaihtamassa kuulumisia viikoittain. Moni kävijä juo vain vettä Havubaarissa.

Metsäsuunnittelija Ismo Huotari Kouvolan kaupungilta kertoo, että Eskolanmäen Telebaarista ja Voikkaan Havubaarista tulee aina silloin tällöin palautetta. Kahtena viime kesänä kokoontumispaikat on tyhjennetty ja siivottu. Huotarin mukaan leireistä talteen kerätyt kalusteet menevät Parikille kierrätykseen.

Kokoontumispaikat on purettu useampaan otteeseen, mutta ne nousevat samoille paikoille aina uudelleen. Huotarin mukaan kaupunki ei hyväksy omien leirien rakentamista sen metsiin tai maille.

— Reagoimme saatuun asiakaspalautteeseen ja toimimme sen mukaan, Huotari toteaa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset