Kimolan kanavan rakennuslupa on nyt lainvoimainen: KHO hylkäsi viimeisen valituksen

Kimolan kanavaan kohdistunut valitus meni nurin KHO:ssa. Liikenneviraston suunnitelmiin on hahmoteltu havainnekuva Kimolan sulusta.
Kimolan kanavaan kohdistunut valitus meni nurin KHO:ssa. Liikenneviraston suunnitelmiin on hahmoteltu havainnekuva Kimolan sulusta.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kesäkuussa sille jätetyn valituksen Kimolan kanavan rakennusluvasta. KHO ei muuta Vaasan hallinto-oikeuden aiempaa päätöstä.

Tänään perjantaina annettu päätös tarkoittaa sitä, että kanavan rakennuslupa on lainvoimainen. KHO:n mukaan hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiselle ei ole perusteita.

Valituksen tehnyt pariskunta katsoi, että he joutuvat kärsimään kanavasta.

— Siitä hyötyy joku muu, me kärsimme. Menetämme rauhan ja tontin arvo laskee, he sanoivat Kouvolan Sanomille 11. heinäkuuta.

KHO:n päätöksessä otettiin huomioon hallinto-oikeuden aikaisemman päätöksen perustelut.

— Kimolan vesiväylähankkeella arvioidaan olevan suuri merkitys alueen kiinteistöjen arvoihin ja työllisyyteen sekä elinkeinoelämälle, oikeuden perusteluissa todetaan.

Oikeus katsoi myös Kouvolan ja Heinolan seutujen vesistöjen matkailuarvon kasvavan merkittävästi hankkeen myötä. Myös vedenlaadulle siitä arvioidaan olevan hyötyä.

Venesulun sulutuksen aikaansaama virtaus Kimolan kanavassa parantaa veden vaihtumista ja Kimolan kanavan vesialueen tilaa rehevöityneeseen Kimolanlahteen saakka, KHO:n päätöksessä todetaan.

Kyösti Suolanen

Kyösti Suolanen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.