Kouvolan Painijoiden Niko Gardemeister suuntaa EM-kisoihin Ruotsiin

Marko Sillanpää

Niko Gardemeister tavoittelee kansainvälistä menestystä.
Niko Gardemeister tavoittelee kansainvälistä menestystä.

Kouvolan Painijoiden Niko Gardemeister edustaa Suomea kadettien (alle 17-vuotiaat) EM-kilpailuissa Huddingessa, Tukholman eteläpuolella.

69-kiloisten sarjassa painiva Gardemeister matkustaa kisapaikalle ensi viikon sunnuntaina.

Gardemeister vyöryttää parhaillaan vahvaa kautta vapaapainissa. Viime syksystä tähän päivään ansioluetteloon on lisätty muun muassa aluemestaruus, Koululiikuntaliiton mestaruus, kansainvälisen Helsinki Openin hopea sekä päätavoitteena ollut SM-kulta.

Kajaanissa saavutetun Suomen mestaruuden jälkeen valmentaja Marko Sillanpää ehdotti, että nousukiidossa olisi hyvä panna lisää pökköä pesään. Tammikuussa Gardemeister otti kreikkalais-roomalaisen painimuodon aluemestaruuden rutiinilla.

Gardemeisterille menestyminen EM-kisoissa ja kansainvälisissä arvoturnauksissa on kova tavoite, sillä toistaiseksi kadettien vapaapainissa kukaan suomalainen ei ole paininut mitalisijalle.

Painilla pyyhkii Kouvolassa hyvin. Kouvolaan tuli viime talvena kymmenen SM-mitalia, joista neljä aikuisten sarjoista. Kaksi näistä oli miesten sarjojen mestaruuksia.

Tapio Ahlroth

Tapio Ahlroth

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut