Anne Hasu on vuoden kouvolalainen nainen

Lumikki Haaja

Moision taide- ja pitokartanon yrittäjä Anne Hasu on vuoden 2016 kouvolalainen nainen.
Moision taide- ja pitokartanon yrittäjä Anne Hasu on vuoden 2016 kouvolalainen nainen.

Vuoden 2016 kouvolalainen nainen on Moision taide- ja pitokartanon yrittäjä Anne Hasu. Kouvolan liike- ja virkanaiset ry julkisti valintansa perjantaina.

Hasu on työskennellyt vanhempiensa perustamassa taidekartanossa 19 vuoden ajan. Vuodesta 2015 hän on ollut kartanossa yksin yrittäjänä.

Yrittäjän tai toimitusjohtajan sijaan Hasu kutsuu itseään mieluiten mamselliksi.

— Mamselli on vanha sana, joka on entisaikaan tarkoittanut kartanon emäntää, avainten ja viinavaraston hoitajaa. Se vastaa aika hyvin toimenkuvaani.

Kouvolan liike- ja virkanaisten puheenjohtajan Birgit Koskelan mukaan vuoden nainen valitaan vuoroin eri aloilta. Hasun yritystoiminnassa yhdistyvät sekä kulttuuri että liike-elämä.

— Olimme yksimielisiä Hasun valinnasta. Hänessä ilmenevät kaikki ansioituneen yrittäjänaisen ominaisuudet, Koskela sanoo.

Hasu sanoo valinnan tulleen hänelle iloisena yllätyksenä.

— Olen feministinen, vahva nainen, joka on joutunut pärjäämään miesten maailmassa. Jos haluaa vaikuttaa asioihin, on oltava monessa mukana, Hasu toteaa.

Hasu on järjestyksessään 15. Kouvolan liike- ja virkanaisten nimeämä vuoden kouvolalainen nainen.

Jannika Melkko