Kymsote tiedotti yhdestä uudesta koronatartunnasta – Suomessa tartuntoja on 6 885

Koko Suomen alueella parantuneita on THL:n arvion mukaan noin 5 500.

Kymsote

Viikonloppuna Kymsoten alueella todettiin yksi uusi koronavirustartunta.
Viikonloppuna Kymsoten alueella todettiin yksi uusi koronavirustartunta.

Kymsoten alueella on todettu yhteensä 42 koronavirustartuntaa. Viimeisin varmistunut tartunta on todettu sunnuntaina, Kymsote tiedotti maanantaina. Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita.

Maaliskuun alusta lähtien Kymsotessa on tutkittu yhteensä 2 926 näytettä. Viimeisen viikon aikana näytteitä on tutkittu 265.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Kymenlaaksossa on 43 tartuntaa, joista 23 Kouvolassa ja 12 Kotkassa. THL tilastoi myös sellaiset potilaat, jotka ovat kirjoilla Kymenlaaksossa, mutta joiden tartunta on todettu muualla.

Suomessa on todettu yhteensä 6 885 vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL. Eilen tartuntoja oli tiedossa 6 859, eli niiden määrä on kasvanut 26:lla.

THL:n mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on Suomessa kuollut nyt 318 henkilöä. Maanantaina THL kertoi yhdestä uudesta koronaviruskuolemasta. THL:n ilmoittama kuolemantapausten kokonaismäärä 318 on kuitenkin eilistä pienempi, koska Oulun yliopistollinen sairaala oli kirjannut kolme kuolemantapausta liikaa. Eilen kerrottiin 320 kuolemantapauksesta.

THL:n mukaan sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt ennallaan, 68:ssa. Tehohoidossa on nyt kaikkiaan yhdeksän potilasta, yksi vähemmän kuin sunnuntaina.

Parantuneita arvioidaan olevan noin 5 500. THL:n arvio perustuu raportoituihin tapauksiin, joiden toteamisesta on vähintään kolme viikkoa eikä tiedossa ole muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa.

Uutista päivitetty kello 16.37. Lisätty tieto Oysin kirjausvirheestä.

Luetuimmat