Huijarit ilmestyivät ikäihmisten oville Inkeroisissa — "Lähde menemään tai soitan vartijan"

Viime viikolla liikkeellä olleet naiset esittäytyivät seurakunnan työntekijöiksi. Useimmat ikäihmiset osaavat olla varuillaan ventovieraiden ilmaantuessa ovelle.

Jussi Lopperi

Seppo Heikkilä ei päästänyt tuntematonta sisäänpyrkijää asuntoonsa.
Seppo Heikkilä ei päästänyt tuntematonta sisäänpyrkijää asuntoonsa.

Inkeroisissa Kymen hoiva ry:n kerrostalossa asuvan Seppo Heikkilän, 71, oven takana kävi kutsumaton vieras. Heikkilä avasi oven keski-ikäiselle naiselle.

— Hän pyrki sisään, mutta eihän se päässyt, kun olin ovella parkissa painavan pyörätuolin kanssa, Heikkilä naurahtaa.

Heikkilä kertoo naisen esittäytyneen seurakunnan työntekijäksi, joka olisi tarjonnut kuntoutusjumppaa. Heikillä totesi naiselle tietävänsä tarkasti, ketkä ovat hänen jumppareitaan. Talon omien hoitajien ei tarvitse soittaa ovikelloa, sillä heillä on avaimet asuntoihin.

— Sanoin, että lähde menemään tai soitan vartijan.

Nainen lähti, mutta oli käynyt soittamassa myös kaverini ovikelloa paria kerrosta alempana. Heikkilän naapuri oli päästänyt naisen sisälle. Asunnossa nainen oli ilmeisesti tutkinut paikkoja, mutta ei ollut varastanut mitään.

Sanoin, että lähde menemään tai soitan vartijan.

— Nainen tiesi kiertää talossa sunnuntaina, jolloin täällä ei ole talonmiestä paikalla. Tiesinhän minä myös sen, ettei seurakunta kotiin tule, eikä varsinkaan sunnuntaina, Heikkilä sanoo.

Inkeroisissa liikkui viime viikolla myös naiskaksikko. Myös he esittäytyvät seurakunnan työntekijöiksi.

Iäkkään naisen rivitaloasunnon oven takana naiset kävivät viime sunnuntaina. Toinen esitteli myytävänä olevia lakanoita. Samalla toinen nainen livahti lakanoiden takaa sisälle asuntoon.

Vanhukselle toinen nainen väitti etsivänsä vessaa. Lisäksi naispari oli kysellyt särkylääkkeiden perään. He tarjoutuivat tulemaan uudestaan esimerkiksi siivoamaan.

Iäkäs nainen oli pyytänyt naisia poistumaan.

"Kyseessä ovat kaiketi samat naiset, mutta heidän tarinansa vaihtuu"

Inkeroisten hyvinvointiasema Sarastuksen palveluohjaaja Emma Kujalan mukaan huijarit ovat käyneet muidenkin kuin Kymen hoiva ry:n asukkaiden ovilla.

— Ilmeisesti siinä on jo tarkkailtu ikäihmisiä, että missä he asuvat ja liikkuvat. Kyseessä ovat kaiketi samat naiset, mutta heidän tarinansa vaihtuu.

Kujalan mukaan Kouvolan hyvinvointiasemilla on viime aikoina läpi poliisin ja Vanhustyön keskusliiton tekemää turvaohjeistusta. Kujalan mukaan monet ikäihmiset kertovat noudattavansa ohjeistusta jo entuudestaan.

— Ikäihmiset osaavat epäillä ventovieraita. Aina ei kuitenkaan muisteta käyttää ovisilmää etenkään päiväsaikaan.

Kujalan mukaan Kymijoen hoivan asukkaiden ovien takana käyvistä ihmisistä kirjataan tiedot, mutta poliisille tietoja ei ole välitetty.

— Tilanteessa ei ole käynyt mitään rikollista. Ovikelloa saa soittaa kuka tahansa.

Palveluasuntojen valvominen on hankalaa

Kymijoen Hoivan toiminnanjohtajan Anu Pölläsen mukaan kaupustelijoita tai vanhuksia huijaavia ihmisiä käy soittamassa ovikelloja keskimäärin kerran vuodessa.

— Syksyisin näitä huijareita jostain syystä ilmaantuu. Meillä lukee kaikkialla, että kaupustelu ja kerjääminen kierretty. Asuntoja on hankala valvoa, sillä monet ikäihmiset ovat meillä vain vuokrasuhteessa, Pöllänen kertoo.

Talojen järjestyssäännön lisäksi yhdistys ei pysty vaikuttamaan ikäihmisten käyttäytymiseen kodeissaan. Anu Pölläsen mukaan Kaakkois-Suomen poliisin ikäihmisille suuntaama ohjeistus on toimiva, samoin Vanhustyön keskusliiton tekemä turvaohjeistus.

— Omaiset ovat usein teroittaneet ikäihmisille sitä, ettei pankkitunnuksia saa antaa kenellekään.

Pölläsen mukaan kaikki oudot vieraat eivät välttämättä edes kantaudu toiminnanjohtajan korviin. Sen sijaan naapurivahti kyllä toimii senioritaloissa.

— Sana leviää nopeasti asuntojen välillä, jos epäilyttävää väkeä näkyy.

Kymijoen hoiva ry:llä on yli 200 asuntoa. Kaksi on rivitaloja, ja neljä kerrostaloa. Useimmissa taloissa ei ole hoitohenkilökuntaa erikseen paikalla, vaan Kouvolan kaupungin kotihoito käy hoitamassa vanhuksia.

Tehostetun palveluasumisen yksiköissä on ympärivuorokautisesti henkilökunta paikalla. Kerrostaloissa ovet menevät lukkoon kello kuudelta illalla.