Kymsoten viime vuoden tulos jää puoli miljoonaa euroa alijäämäiseksi: "Kaikkien vaiheiden jälkeen pidän hyvänä saavutuksena", toimitusjohtaja Annikki Niiranen sanoo

Tulos kääntyi alijäämäiseksi, koska lääkäreiden työaikakorvausten kirjausta muutettiin aiemmasta.

Katja Juurikko

Kymsoten tilinpäätöksen odotettiin jäävän plussalle, mutta tulos painuikin aivan loppuvaiheessa puoli miljoonaa euroa miinukselle. Arkistokuva.
Kymsoten tilinpäätöksen odotettiin jäävän plussalle, mutta tulos painuikin aivan loppuvaiheessa puoli miljoonaa euroa miinukselle. Arkistokuva.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Kymsoten viime vuoden tulos jää 0,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kymsoten hallitus käsittelee tilinpäätöstä kokouksessaan perjantaina.

Koko viime tilivuoden ajan vielä loppuvuonna kuntayhtymän talousennuste näytti ylijäämäistä tulosta. Aivan tilinpäätösvalmistelujen loppuvaiheessa tulos kääntyi lievästä ylijäämästä puolen miljoonan euron alijäämään.

Kymsoten mukaan alijäämäinen tulos on seurausta palveluntuottajan palkkajärjestelmään tehdystä muutoksesta.

Aiempina tilivuosina lääkäreiden työaikakorvaukset ovat kirjautuneet seuraavan vuoden kuluiksi, mutta viime vuonna kulut kirjautuivat myös sille tilivuodelle, johon ne kohdistuivat.

Kymsoten maanantaina julkaiseman tiedotteen mukaan viime vuoden kumulatiivinen ylijäämä oli 3,8 miljoonaa euroa. Syntynyt alijäämä kirjataan vanhan Carea-kuntayhtymän taseen ylijäämää vasten. Omistajakuntien ei tarvitse varautua alijäämän kattamiseen tai pakollisen varauksen muodostamiseen.

– Vaikka tulos lopulta jäi alijäämäiseksi, niin kaikkien vaiheiden jälkeen pidän tätä hyvänä saavutuksena koko Kymsotelta, sanoo toimitusjohtaja Annikki Niiranen.