Juha Hirvi ampuu metsässä vain varmoja riistaosumia

Hurukselan kiväärilegenda paljastaa, mitä Hurukselan metsässä tapahtui Sydneyn olympialaisten jälkeen järjestetyssä hirviajossa.

Matti Tieaho

Juha Hirvi korostaa harjoittelun merkitystä myös metsästysaseiden kanssa.
Juha Hirvi korostaa harjoittelun merkitystä myös metsästysaseiden kanssa.

Suomen kaikkien aikojen parhaimmaksi kivääriampujaksi kehuttu Juha Hirvi pysyi ampumaurheilun huipulla 20 vuotta. Pienoiskivääri- ja ilmakiväärilajien erikoismiehen kunniatilastosta löytyy muun muassa

pienoiskiväärillä olympiahopeaa Sydneystä vuonna 2000, kaksi MM-hopeaa, kolme EM-kultaa, viisi -hopeaa ja kaksi -pronssia.

Metsästyksen kautta radoille

Jo ennen rata-ammuntauraansa Hirvi oli innokas metsästäjä. Ura alkoi Hurukselan Jahdin ampuradalla. Ensimmäinen riistasaalis oli hanallisella haulikolla ammuttu telkkä. Sen Hirvi pudotti noin 15-vuotiaana.

Nykyisin mieluisimmaksi metsästyslajikseen Hirvi mainitsee kauriin kyttäyksen.

Vaikka Hirvi on kivääriammunnassa suomalainen legenda, hän myöntää itseironisesti olevansa korkeintaan keskinkertainen haulikkomies.

— En ole ikinä osunut skeet-radan kasipaikalta. Savikiekko on jo tippunut ennen kuin meikäläinen ehtii heittää haulikkoa ylös.

Matti Tieaho

Juha Hirvi on metsästänyt nuoresta pitäen. Nykyisin hän on mieltynyt eniten kauriin kyttäysmetsästykseen.
Juha Hirvi on metsästänyt nuoresta pitäen. Nykyisin hän on mieltynyt eniten kauriin kyttäysmetsästykseen.

Ampuradoilla satojatuhansia laukauksia ampunut Hirvi ei tuhlaa panoksia metsässä. Ennen ampumistilannetta hän arvioi maaston ja miettii ennen kaikkea, mihin ei voi ampua. Riistalaukauksen suhteen tavoite on yksiselitteinen: heti ensimmäisen laukauksen pitää olla kuolettava. Jos osuman todennäköisyys jää alle 95 prosenttiin, mestariampuja jättää ampumatta.

Hirvi muistuttaa kuitenkin , että hyväkin ampuja on erehtyväinen.

— En tunne kovin monta metsästäjää, jotka eivät olisi koskaan ampuneet ohi.

Harjoittelu on tärkeää

Hirvi korostaa harjoittelun tärkeyttä. Hän kehottaa metsästäjiä ampumaan hirviradoilla liikkuvaa hirvimaalia myös lähempää kuin 75 metristä. Eri luodit lentävät eri tavoin, ja ennakon eri etäisyyksillä liikkuvaan maaliin saa kätevimmin selville ampuradalla käytännön laukauksilla.

— Jos on mahdollista ampua radan välimaastosta, suosittelisin kokeilemaan ampumista 25 ja 50 metristä. Siinä näkee eron ennakoihin.

Matti Erkkilä

Juha Hirvi ampui pienoiskiväärillä hopeaa Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000.
Juha Hirvi ampui pienoiskiväärillä hopeaa Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000.

Saappaat jalassa -podcastissä Hirvi antaa tähtäys- ja asento-ohjeita, muistelee saalistilanteitaan ja paljastaa, mitä oikeasti tapahtui, kun hän Sydneyn olympialaisten jälkeen palasi Hurukselan metsään ja ampui toimittajien seuratessa laukkahirveen kaksi laukausta – molemmat luodit samaan reikään, kuten paikalla ollut toimittaja kirjoitti.

Matti Tieahon toimittaman Saappaat jalassa -podcastin syyskauden viimeinen jakso ilmestyy kuultavaksi kahden viikon päästä. Silloin valokuvaaja-esseisti Mika Honkalinna kertoo suhteestaan luontoon. Luvassa on myös lukunäytteitä Honkalinnan vanhoista koppipäiväkirjoista.

Kuuntele ja tilaa Applen podcast -sovelluksessa

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Kuuntele ja tilaa Google podcastseissa

Luetuimmat