Valkealan koulutaksikolarissa selvittiin vähin vammoin — Poliisi jatkaa Kuutostien törmäyksen tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena

Katja Juurikko

Nokkakolarissa loukkaantui kolme henkilöä Metson risteyksen kohdalla.
Nokkakolarissa loukkaantui kolme henkilöä Metson risteyksen kohdalla.

Poliisi tutkii koulutaksin ja henkilöauton tiistaiaamuista törmäystä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Koulutaksi tuli risteysalueelle kolmion takaa ylittääkseen Kuutostien. Toista ajokaistaa tuli samaan aikaan henkilöauto, johon taksi törmäsi. Onnettomuus tapahtui aamulla ennen puolta kahdeksaa.

Törmäyksessä loukkaantui koulutaksin kyydissä olleet kaksi lasta. Heidän vammansa eivät olleet vakavia. Lapset toimitettiin ensiapuun tarkistettavaksi.

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavammin. Hänet toimitettiin keskussairaalaan Kotkaan hoidettavaksi.

Onnettomuuden osapuolia poliisi ei ole vielä kuullut. Viitteitä ylinopeudesta tai muuta poikkeavasta ajokäyttäytymisestä ei poliisin mukaan ole ilmennyt. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

— Oliko syynä havaintovirhe vai jokin muu syy, se selviää myöhemmin, tutkinnanjohtaja Mira Nieminen sanoo.

Onnettomuus tapahtui Metson risteyksessä, noin kolmisen kilometriä Utin ABC-asemalta Lappeenrannan suuntaan. Onnettomuusautot vaurioituivat pahoin törmäyksessä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut