Seppälän parkki suljetaan maanantaina koko kesäksi – avataan syksyllä nykyistä pienempänä

Katja Juurikko

Seppälän parkki suljetaan loppukesäksi ja avataan jälleen elokuun puolivälissä.
Seppälän parkki suljetaan loppukesäksi ja avataan jälleen elokuun puolivälissä.

Seppälän parkki Kouvolan ydinkeskustassa Kauppalankatu 2:ssa suljetaan koko kesäksi. Parkki poistuu väliaikaisesti käytöstä Manskin uudistustöiden takia. Osalle nykyistä pysäköintialuetta rakentuu esiintymisalue.

Pysäköinti Seppälän parkissa avataan jälleen syksyllä, mutta pysäköintipaikkojen määrä tulee vähenemään nykyisestä.

Seppälän parkin vieressä olevan Lasipalatsin kiinteistön saneeraaminen valmistuu elokuun aikana. Uudisosan rakentaminen on mahdollista aloittaa tämän jälkeen, kerrotaan Kouvolan kaupungin perjantaina julkaisemassa tiedotteessa.

Uudisosalla on lainvoimainen rakennuslupa, mutta vielä on ratkaistava yhtiön perustamiseen ja lainoitukseen liittyvät asiat. Näistä saadaan selvyyttä elokuun puoliväliin mennessä.

Manskin kattamisen aikataulu tarkentuu sen jälkeen, kun Lasipalatsin urakoija, Salpausselän Rakentajat, saa uudisosan työt käyntiin. Manskin katoksen urakoitsijaa ei ole vielä valittu. Manskin uudistamistyön pääurakoitsija on VRJ Etelä-Suomi.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.