Elintarvikkeiden kuljetus Kouvolasta Kiinaan ratkennee pian — ”Tuntuu valtavan hyvältä nähdä se intensiteetti ja tahto, jolla Kouvolassa edistetään Kiina-yhteyttä”

Venäjän duuma käsittelee elintarvikkeiden läpikuljetuksia talven tai kevään aikana. Ministeri Anne-Mari Virolainen sanoo, että samalla on selvitettävä, onko kyseessä erillislupa Suomelle vai kaikkia EU-maita koskeva lupa.

Katja Juurikko

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen sanoo olevansa vaikuttunut Kouvolan otteista Kiina-yhteyden rakentamisessa. Hän vieraili Kouvolassa torstaina.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen sanoo olevansa vaikuttunut Kouvolan otteista Kiina-yhteyden rakentamisessa. Hän vieraili Kouvolassa torstaina.

Kouvolasta Kiinan Xi’aniin kulkevat junat voivat mahdollisesti ottaa kyytiinsä elintarvikkeita Venäjän läpi jo tänä vuonna.

Kehitysyhtiö Kinnon kehittämispäällikkö Simo Päivinen kertoo, että elintarvikkeiden läpikulkuliikenne on Venäjän duuman käsittelyssä talven tai alkukevään aikana.

— Päätöstä odotellaan ehkä kuuden kuukauden sisällä.

Osa elintarvikeluvista on jo valmiina

Jos duuman päätös on myönteinen, transito- eli kauttakulkuliikenne olisi mahdollista. Näin elintarvikkeita voitaisiin kuljettaa rautateitse Kiinaan ilman pelkoa konttien juuttumisesta Venäjälle.

Kinnon toimitusjohtaja Martti Husu sanoo, että venäläisistä lähteistä saatujen ennakkotietojen mukaan läpikulkuliikenne oltaisiin hyväksymässä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisella (kok.) vahvistaa tiedon kauttakulkuliikenteen käsittelystä duumassa. Virolaisen mukaan vientiluvat on jo neuvoteltu kuntoon sianlihalle, kaloille ja kalajalosteille sekä Valion äidinmaitokorvikkeelle. Tällä hetkellä neuvotteluja käydään liha- ja siipikarjan luvista.

”Täällä on selvästi tekemisen meininki”

Kouvolan Kiina-yhteys oli yhtenä pääasiana torstaina, kun ministeri Virolainen (kok.) vieraili Kouvolassa.

Virolainen tapasi heti aamusta kaupungin päättäjiä: kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jouko Leppäsen (kok.), kaupunginhallituksen puheenjohtajan Harri Helmisen (sd.), vs. kaupunginjohtajan Tuukka Forsellin, kehitysjohtaja Petteri Portaankorvan ja Kinnon toimitusjohtajan Martti Husun.

— Täällä on selvästi tekemisen meininki. Poliitikkona kysyn aina, että miten päätöksenteko toimii. Täällä kaikki ovat Kiina-yhteyden takana, ja se on aina hyvä signaali.

Virolainen kertoo, että kuukauden päästä Kazakstanin Astanassa on kokous, jonne on Kouvolastakin tulossa osanottajia.

— Tuntuu valtavan hyvältä nähdä se intensiteetti ja tahto, jolla Kouvolassa edistetään Kiina-yhteyttä.

Poikkeuslupa vai ei?

Virolainen muistuttaa, että jos Suomi saa luvan kuljettaa elintarvikkeita Venäjän läpi, on kyseessä todennäköisesti poikkeuskohtelu EU:ssa.

— Nämä asiat ovat esillä talouskomission kokouksessa Pietarissa. On selvitettävä, koskeeko mahdollinen lupa vain Suomea vai voisiko lupa olla muillakin EU-mailla.

Ministeri jatkaa, että EU-jäsenenä Suomi on monenkeskisen talousjärjestelmän takana. Jos Venäjä tarjoaa Suomelle vain kahdenkeskistä sopimusta, muilla EU-mailla lienee sanansa sanottavana.

— Siitä huolimatta naapurisuhteista täytyy pitää huolta.

”Tällaisia mahdollisuuksia ei voi jättää käyttämättä”

Kiinaan liittyy Virolaisen mukaan omat haasteensa.

— Peukaloni on ehdottomasti ylöspäin Kiina-yhteyksien kohdalla. Tällaisia mahdollisuuksia ei voi jättää käyttämättä. Tällaisten yhteyksien luomisessa täytyy miettiä, onko Kiina ennustettava vai ei. Se riski pitää ymmärtää.

Seuraava juna 5. helmikuuta

Seuraava Kiina-juna lähtee Kouvolasta kohti Xi’ania helmikuun 5. päivänä. Tammikuun puolesta välistä alkaen on ollut suvantokausi, koska Kiinassa on juhlittu uutta vuotta.

— Seuraava juna on parasta aikaa lastauksessa. Vaunut tulevat lähipäivinä. Juna on perillä juhlien jälkeen, Kouvola Cargo Handlingin toimitusjohtaja Jussi Toikka sanoo.

Toikan mukaan elintarvikejunia voidaan lähettää noin kahden viikon välein, jos Venäjältä tulee lupa läpikulkuliikenteeseen.

— Kukaan ei voi eikä halua panna elintarvikkeita liikkeelle ennen kuin asiasta on täysi varmuus.

Kouvolan tavoitteena on yhä saada juna lähtemään kerran viikossa. Viime aikoina juna on lähtenyt tilanteen mukaan, kun tavaraa on ollut tarpeeksi.

Paluujuna Kiinasta Kouvolaan ei ole vielä liikenteessä. Kinnon Päivisen mukaan tavoitteena on edelleen saada tarpeeksi tavaraa myös paluumatkalle Kiinasta Kouvolaan. Maaliskuussa asiaan saataneen lisäselvyyttä.

Uusimmat uutiset