Veli päätyi tukanleikkauksen jälkeen kansikuvapojaksi — Kouvolalainen Saana Nurminen kilpailee hiusalan kilpailussa pari kertaa vuodessa, nyt napsahti voitto kansikuvakisassa

Hiusalan kilpailut kehittävät ammattitaitoa, Saana Nurminen sanoo.

Eero Kokko

Saana Nurmisen hiusmallina oli hänen veljensä Oskari. Eero Kokko kuvasi voitokkaan kansikuvan.

— Jouduin ehkä vähän kiristämään, että sain hänet suostumaan, kouvolalainen parturi-kampaaja Saana Nurminen kertoo.

Hän sai veljensä Oskari Nurmisen suostuteltua ensin hiustenleikkaukseen ja sitten valokuvaan. Kyseessä oli valtakunnallinen hiusalan Pinni-lehden järjestämä kansikuvakilpailu. Saana Nurminen voitti Pinni Nordic Star -kilpailun parturisarjan parhaalla leikkauksella ja kansikuvalla.

Kilpailijat saivat vapaat kädet ideoida muodikkaan hiustenleikkauksen kuvaa varten. Ainoa sääntö oli se, että kuvan oli kelvattava sellaisenaan Pinni-lehden kansikuvaksi. Nurminen lähti suunnittelemaan leikkauksen sellaiseksi, että sen voisi tehdä myös asiakkaalle liikkeessä. Lopputuloksen kuvasi Eero Kokko.

Hiusmalli leikattiin myös palkintojenjaossa

Saana Nurminen iloitsi kansikuvakisan voitostaan palkintojenjaossa.

Saana Nurminen työskentelee Lehtomäen hius- ja kauneuspisteessä. Työnsä ohessa hän kertoo kilpailevansa kerran, pari vuodessa. Parturisarjaan tuli 17 kuvaehdokasta. Kansikuvakilpailussa hän oli viiden finalistin joukossa ja voitti sarjan.

Finaalissa kansikuvat ja mallit esiteltiin yleisölle ja tuomaristolle palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä. Parturisarjan kilpailuun kuului myös se, että sama hiusmalli leikattiin paikan päällä. Siinä Nurmisen mallina oli kouvolalainen Samuli Nieminen.

— Kilpailuissa kiehtoo se, että voi tehdä hiuksille ihan toisenlaisia asioita kuin liikkeessä työskennellessä. Alalla on seurattava muotivirtauksia ja kehitettävä omaa ammattitaitoa. Luovuuttakin tarvitaan, Nurminen sanoo.