Kouvolan lukiot ja Ksao valmistautuvat etäopetukseen siirtymiseen koronan leviämisen vuoksi – Kansalaisopiston kurssit ovat keskeytymässä, mutta kirjastosta saanee jatkossakin kirjoja

Kouvolan kaupunki varautuu uusiin koronarajoituksiin opetuksen, liikunnan ja kulttuurin puolella. Rajoituksista tiedetään enemmän tiistaina.

Moises Garibay

Kouvolan lukiot ovat siirtymässä etäopetukseen keskiviikosta alkaen. Kuvassa Kouvolan yhteislyseo.
Kouvolan lukiot ovat siirtymässä etäopetukseen keskiviikosta alkaen. Kuvassa Kouvolan yhteislyseo.

Kouvolan kaupunki alkoi maanantaina varautua uusiin koronarajoituksiin opetuksen, liikunnan ja kulttuurin puolella. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä totesi maanantaina, että Kymenlaakso on koronaviruksen leviämisvaiheessa.

Kymsote, Kymenlaakson kunnat ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat valmistelleet rajoitustoimia epidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Aluehallintovirasto tiedotti maanantai-iltapäivänä, että yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään 1.–20. joulukuuta väliseksi ajaksi Kymsoten alueella. Muut rajoitukset ja suositukset on määrä julkistaa tiistaina. Ne ovat tulossa voimaan kolmen viikon ajaksi keskiviikosta 2.12.2020 alkaen.

Kevään kokemukset auttavat

Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi sanoi tiistaina, että toisen asteen opetus on siirtymässä etäopetukseen kolmeksi viikoksi.

– Vahva ennakkotieto on se, että rajoitukset tulevat hyväksytyksi. Sen takia on aloitettu valmistelu näihin toimenpiteisiin.

Maanantaina kaupunki tiedotti opiskelijoille, opettajille ja henkilöstölle Kymsoten tiedotteen mukaisesti, että uusia ohjeita ja rajoituksia on tulossa. Niemi sanoo, että kaikki toisen asteen opetus on mahdollista siirtää etäopetukseen keskiviikkona. Etäopetuksesta on kokemusta keväältä.

– Meidän valmistelumme tähtää siihen. Valmiudet on siihen olemassa lukioissa ja Kouvolan seudun ammattiopisto Ksaossa.

Ksao valmistautuu etäopetukseen

Kouvolan seudun ammattiopiston Ksaon Pikkusalongin asiakas sai maanantaina viestin. Siinä kerrottiin Ksaon siirtyvän etäopetukseen ja Pikkusalongin toiminnan keskeytyvän sen vuoksi. Pikkusalonki on Ksaon hius- ja kauneudenhoitoalan opetus- ja asiakaspalvelupiste.

Rehtori Timo Ollin mukaan Ksaon maanantaina lähettämä sisäinen viesti oli, että oppilaitoksessa pitää varautua etäopetukseen. Viralliset päätökset asiasta tehdään tiistaina.

– Oli pakko alkaa toimia. Muuten peliaikaa jää liian vähän.

Ollin mukaan Ksaon johtohenkilöt miettivät parhaillaan opetusjärjestelyitä ja käyvät tilannetta läpi opiskelija opiskelijalta.

– Meillä on loppuvuodesta valmistuvia opiskelijoita. Heidän valmistuminensa pyritään turvaamaan.

Myös joillekin erityisryhmille lähiopetuksessa pysyminen on tärkeää.

Kansalaisopisto keskeyttämässä kurssit

Veikko Niemen mukaan tässä vaiheessa ei ole vaikutuksia peruskouluihin, sillä suositukset koskevat yli 15-vuotiaiden toimintaa. Perusopetuksessa ollaan siis jatkamassa lähiopetuksessa.

Nuorisopalveluissa on suunniteltu nuorisotilojen sulkemista ja nuorisopalvelutyön siirtämistä verkkoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa viime tiistaina julkaistuissa ohjeissaan, että koronan leviämisalueella ryhmäharrastustoiminta ja siihen osallistuminen keskeytetään kokonaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan vain etämuotoisena. Niemen mukaan Kouvolan kansalaisopiston kaikki kurssit ovat loppumassa. Joidenkin kurssien pitämistä saatetaan jatkaa verkossa.

Ministeriön mukaan lasten ja nuorten harrastusten kohdalla on syytä käyttää erityistä harkintaa.

Kirjastoista saanee lainoja edelleen

Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurijohtaja Vesa Toikan mukaan kaupungin kaikissa palveluissa on varauduttu niin, että tilanteeseen päästään reagoimaan hyvin nopeasti. Ainakin osa rajoitustoimista on tarkoitus panna toimeen heti keskiviikkona.

Toikan mukaan rajoitukset koskettaisivat etupäässä liikuntapaikkoja ja yli 15-vuotiaiden harrastustoimintaa.

– Pahoittelen tosi paljon kaiken harrastustoiminnan puolesta, että olemme tulossa taas tähän tilanteeseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö kehottaa ohjeessaan, että kunnat ja kuntayhtymät harkitsevat korkean tartuntariskin julkisten tilojen käytön keskeyttämistä tilapäisesti kokonaan. Ministeriön mukaan korkean tällaisina tiloina voidaan pitää erityisesti kuntosaleja ja ryhmäliikuntaan tai urheiluun käytettäviä tiloja, uimahallien ja kylpylöiden allastiloja ja yleisiä saunoja pukuhuonetiloineen.

Toikan mukaan kirjastojen lainaustoiminta tulee varmaankin jatkumaan, mutta kirjastoissa järjestettävät tapahtumat keskeytetään.

Luetuimmat