Näyttelijäntyöhön liittyvät uskomukset ovat osa teatterin mystiikkaa

Seppo Rautiovaara

Näyttelijä Arimo Haltsonen tunnustautuu taikauskoiseksi. Hän käy ennen esitystä nuuhkimassa näyttämön energioita.
Näyttelijä Arimo Haltsonen tunnustautuu taikauskoiseksi. Hän käy ennen esitystä nuuhkimassa näyttämön energioita.

Arimo Haltsonen rakastaa teatterin salaisuutta ja mystiikkaa.

— Olen aika taikauskoinen, Kouvolan teatterin näyttelijä myöntää.

Taikauskoisia tapoja tarvitaan teatterissa esitysten onnistumiseen ja epäonnen loitolla pitämiseen.

Uutta roolia työstäessään Haltsonen rakentaa aikataulun, jossa hän voi tehdä samat asiat aina samaan aikaan.

— Jos sattuu viivästyksiä, en ole ihan paniikissa mutta pikkuisen pelokas kylläkin.

Rutiineista tulee Haltsoselle rentouttava perusturvallisuuden tunne. Jos esityksen aikana pitää vaihtaa pukua, hän panee aina vasemman jalan lahkeeseen ensin ja aina ensin kengän vasempaan jalkaan.

— Minulla on tapana käydä näyttämöllä ennen esityksen alkua, kun siellä vielä vaihdetaan kulisseja. Käyn haistelemassa, millainen energia näyttämöllä on sinä päivänä, Haltsonen kertoo.

Kyse on positiivisen ajatuksen luomisesta. Siitä Haltsosen mukaan näyttelijäntyössä ja teatterissa on kyse.

Näyttelijä Reino Honkasella oli tapana levittää teatterimaskia kasvoilleen jäniksenkäpälällä.

— Se oli hänen onnenamulettinsa, muistelee hänen tyttärensä, Mikkelin teatterin johtaja Katriina Honkanen.

Teatteriin liittyvät uskomukset tulivat Katriina Honkaselle tutuiksi jo lapsena.

— Monet tavat ovat yhä elossa ja siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Teatteri on sen verran erityinen työpaikka, että siellä uskomukset pysyvät elävinä.

On tapoja, jotka kuuluvat vain tiettyyn teatteritaloon. Jokin rutiini voi syntyä sattumalta vain johonkin yhteen näytelmäproduktioon.

Ensi-iltaan liittyy useita uskomuksia.

— Jotkut eivät halua antaa roolivaatteita pesuun, sillä ensi-illassa niissä pitää olla harjoittelun hiki, Honkanen sanoo ja myöntää, ettei erityisemmin pidä tästä tavasta.

Savonlinnan teatterin näyttelijälle Mervi Koskiselle ehdoton on käsikirjoitusta koskeva sääntö.

— Jos plari putoaa käsistä lattialle, sitä pitää suudella. Venäjältä on meille tullut sellainenkin tapa, että pudonneen plarin päälle pitää istua, Koskinen kertoo.

Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä Anne Niilola arvelee, että plarisääntö on peräisin ajalta, jolloin käsikirjoitukset olivat kuiskaajan käsin kirjoittamia ja siten erityisen arvokkaita.

Joillakin säännöillä on käytännön alkuperä, kuten sillä, ettei teatterissa saa viheltää.

Näyttämömiehinä kulisseja nostivat ammoin purjelaivojen köysimiehet. Laivoilla komennot annettiin viheltäen, ja tapa siirtyi teatteriin.

— Näyttämömiehillä oli oma vihellyskieli varmaan Shakespearen ajoilta asti. Jos joku muu vihelsi näyttämöllä, hän saattoi saada talonpuolikkaan niskaansa ja kuolla, Koskinen kertoo.

Kaikki näyttelijät eivät perusta uskomuksista, mutta toisille ne ovat tärkeitä. Nuoretkin ovat jo saattaneet niitä omaksua.

Niilola muistaa, kuinka eräs näyttelijäkollega rikkoi kenkäsääntöä.

— Hän nosti tahallaan toisen kengät pöydälle, kun halusi kiusata, ja toinen heitti ne raivoissaan alas, Niilola nauraa.

— Jos kengät ovat pöydällä, pitää tehdä pienet taiat, Koskinen kertoo.

Teattereiden tekninen henkilökunta on Koskisen mukaan perillä uskomuksista ja osaa toimia niiden mukaan.

Anne Niilolasta on hauskaa, että perinteitä on olemassa.

— Nehän ovat tarinoita, ja niitä teatteri on muutenkin täynnä.

— Itse pukeudun rooliasuun aina samassa järjestyksessä. Mutta se ei ole taikauskoa, vaan roolihahmon nahkoihin uimista eli osa työtä, Koskinen määrittelee.

Arimo Haltsosesta tuntuu, että monet perinteet ovat katoamassa.

— Olin vuosia poissa Kouvolan teatterista, ja kun palasin, täällä kumarreltiin omaisten esityksessä. Niin ei saisi tehdä missään tapauksessa! Haltsonen parahtaa.

Sitten on vielä eräs asia, josta Haltsonen on tarkka.

— Kuorma-autossa on lava, mutta näyttelijä näyttelee näyttämöllä.

Teatteriin liittyviä uskomuksia

Ennen ensi-iltaa ei saa toivottaa onnea, tai ainakaan siitä ei kiitetä.

Koska onnentoivotus tuo epäonnea, ajatellaan, että epäonnen toivotus tuo onnea. Siksi eri maissa toivoetaan break a leg (suomeksi: katkaise koipesi).

Ei saa potkaista onnenpotkua, jos ei ole roolivaatteita päällä, eikä onnenpotkun aikana saa puhua eikä reagoida mitenkään.

Ensi-iltaan mennään harjoituksissa käytetty paita päällä.

Teatterissa ei saa viheltää.

Omaisten näytöksessä näyttelijät eivät saa kiittää, mutta usein tehdään kompromissi eli käydään kiittämässä kerran.

Vasta näytöksen jälkeen saa katsoa, keneltä on saanut kukkia tai lahjoja.

Macbeth-näytelmän nimeä ei saa lausua eikä siteerata.

Kenkiä ei saa nostaa pöydälle.

Jos plari eli käsikirjoitus putoaa käsistä lattialle, sitä pitää suudella anteeksipyynnön eleenä.

Toisen rekvisiittaan ei saa luvatta koskea.

Sari Pullinen

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut