Ainakin 200 vientialojen työntekijää on lakossa Kouvolassa — Kalson viilutehtaalla työntekijät ovat ensin lakossa kolme päivää, sitten alkaa Metsäteollisuuden kuuden päivän työsulku

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työehtosopimuskiista on ajautunut pattitilanteeseen. Patria Aviatonin Utin toimipisteen luottamushenkilö Juhana Saukkonen sanoo, että työpaikalla välit ovat säilyneet hyvinä kiistasta huolimatta.

Katja Juurikko

Teollisuusliiton Kaakkois-Suomen aluetoimitsija Tapio Anttila arvioi, että erimielisyys kiky-tunneista vaikeuttaa neuvotteluja. Arkistokuva on syyskuulta 2018.
Teollisuusliiton Kaakkois-Suomen aluetoimitsija Tapio Anttila arvioi, että erimielisyys kiky-tunneista vaikeuttaa neuvotteluja. Arkistokuva on syyskuulta 2018.

Teollisuusliiton lakkovahteja oli varhain maanantaina vartioimassa UPM Plywoodin Kalson viilutehtaalla ja Patria Aviationin toimipisteellä Utissa. Maanantaina alkaneet vientialojen lakot koskevat Kouvolassa arvioiden mukaan ainakin 200:aa työntekijää.

— Olimme aamulla tunnin vahdissa puoli seitsemästä puoli kahdeksaan. Toivotaan, että liitot löytävät sovun neuvottelupöydässä. Kiky on ollut yksi hiertävä asia, ja ilmeisesti nyt neuvotellaan palkankorotusten suuruudesta, Patria Aviatonin Utin toimipisteen luottamushenkilö Juhana Saukkonen sanoo.

Hänen mukaansa Utissa henkilöstön ja johdon välit ovat olleet hyvät, vaikka liittotasolla neuvottelutilanne on kiristynyt. Kalson tehtaan luottamushenkilö Petri Reunanen ja tehtaanjohtaja Mikko Miettinen eivät kommentoi työtaistelutilannetta.

Patria Aviationin Utin toimipisteen henkilöstömäärä on hieman alle 30. Kalson viilutehtaalla työskentelee yli 100. Valtaosa kummankin työpaikan henkilöstöstä kuuluu Teollisuusliittoon.

Teollisuusliiton nettisivuilla Kouvolassa lakonalaisiksi työpaikoiksi on listattu myös teollisuuden huoltoa tekevä Maintpartner Expert Services, hissiyhtiö Kone Hissit ja logistiikka-alan toimija Fin-Terpuu, joka toimii Kalson viilutehtaalla.

Koko maassa lakkoon osallistuu jopa 100 000 työntekijää

Koko maassa lakot koskevat yhdeksää Teollisuusliiton sopimusalaa ja yli 180:tä toimipaikkaa. Lakkoon osallistuu myös Rakennusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä.

Enimmillään julkisuudessa on arvioitu, että koko maassa lakkoon osallistuu jopa 100 000 työntekijää. Teollisuusliitto laskee, että heidän sopimusaloillaan lakkoon osallistuu noin 35 000 työntekijää koko maassa. Kaakkois-Suomessa luku on noin 3 500.

Maanantaina 9. joulukuuta alkanut lakko päättyy Teollisuusliiton mukaan keskiviikkona 11. joulukuuta. Lakon jälkeen luvassa on vielä työnantajapuolen vastavetona Metsäteollisuuden työsulku, jonka kesto on kuusi päivää. Kalson viilutehdas kuuluu työsulkuun osallistuviin työpaikkoihin.

Teollisuusliiton aluepäällikkö: "Tuntuu siltä, että yritetään palata aikaa, jolloin työehdot saneltiin"

Toimenpiteiden taustalla on pattitilanteeseen edennyt neuvottelu useiden alojen työehtosopimuksista. Teollisuusliitto hylkäsi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisessä kiistassa viikko sitten maanantaina. Sen jälkeen osapuolet eivät ole neuvotelleet.

Neuvotteluissa on väännetty muun muassa palkkaratkaisusta ja kiky-tunneista. Juha Sipilän hallitus pidensi vuonna 2016 vuosittaisia työaikoja 24 tunnilla. Työntekijäpuoli on sitä mieltä, että työnantajapuoli käyttää kiky-tunteja kauppatavarana neuvotteluissa.

Teollisuusliiton mukaan kiky-tunnit pitäisi poistaa ilman erilliskorvausta. Teknologiateollisuus on sitä mieltä, että työntekijäliitot hakevat lakolla painostaen liian korkeita palkankorotuksia taloustilanteeseen nähden.

Teknologiateollisuus olisi hyväksynyt sovintoesityksen, jossa palkat olisivat nousseet 1,6 prosenttia seuraavana kahtena vuotena ja työaika olisi lyhentynyt kilpailukykysopimuksen verran. Teollisuusliitto ei pitänyt esitystä hyväksyttävänä.

— Kiky kytkeytyy selvästi teknologiateollisuuden tilanteeseen, vaikka palkasta puhutaankin. Tuntuu siltä, että sadan vuoden yhdessä sopimisen jälkeen nyt yritetään palata vanhaan patruunoiden aikaan, jolloin työehdot saneltiin, Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Micke Porkka Teollisuusliitosta sanoo.