Savonlinja lopettaa kaikki Kouvolan vuoronsa — Yhtiö etsii uusia keinoja Helsingin ja Kouvolan välin liikkennöintiin

Kova kilpailu pakotti Savonlinjan lopettamaan noin 40 kaukoliikenteen vuoroa. Kouvola poistuu toistaiseksi yhtiön kartalta, mutta se neuvottelee Kouvolan ja Helsingin välin liikennöinnistä.

Katja Juurikko

Savonlinja lopettaa useita kaukoliikenteen bussivuoroja. Kouvolan ja Helsingin välillä lakkautetaan kaikki kymmenen vuoroa.
Savonlinja lopettaa useita kaukoliikenteen bussivuoroja. Kouvolan ja Helsingin välillä lakkautetaan kaikki kymmenen vuoroa.

Kouvola on poistumassa kokonaan Savonlinjan liikennöintikartalta.

Yhtiön ensi vuoden alussa voimaan tulevat kaukoliikenteen muutokset iskevät rajuimmin Kouvolan ja Helsingin välisiin vuoroihin. Kaikki kymmenen vuoroa lakkautetaan.

Tällä hetkellä yhtiöllä on yhteensä kuusi vuoroa Kouvolasta Helsinkiin. Helsingistä Kouvolaan vuoroja on neljä.

Aluejohtaja Teuvo Punavaara sanoo syyksi kovan kilpailun, joka pakottaa Savonlinjan leikkaamaan kolmanneksen vuoroistaan.

— Kilpailu on äärimmäisen korvaa. VR on lyönyt hinnat alas ja lisännyt vuorojaan, muun muassa yhden vuoroparin Savon suuntaan.

Junan nopeus ja edullisuus jättävät linja-autojen aseeksi ketteryyden

Junien nopeus syö myös tuntuvasti hitaamman linja-autoliikenteen kilpailukykyä erityisesti Kouvolan ja Helsingin välillä. Bussien vahvuudeksi jää kuitenkin ketteryys.

— Sieltä, missä juna ei liikennöi tulee ja jää matkustajia.

Tällä hetkellä Koiviston Auton ostama Onnibussi ajaa Kouvola ja Helsingin välillä lähes parinkymmenen vuoron päivätahdilla.

VR:llä on yli 30 vuoroa päivässä Kouvolan ja Helsingin välillä, kun mukaan lasketaan molemmat suunnat.

Savonlinja ilmoittaa tammikuusta 2019 ajavansa yli 70 eri vuoroa päivittäin koko toimialueellaan. Aiemmin vuoroja oli noin 120.

Pohjolan Liikenne ilmoitti lokakuun lopulla vetäytyvänsä kaukovuoroliikenteestä ja keskittyvänsä sopimusliikenteeseen.

Savonlinja saattaa aloittaa uusilla aikatauluilla

Savonlinja hakee Punavaaran mukaan ratkaisuja pysyäkseen Kouvolan kartalla tulevaisuudessa.

— Maanantaina alkavat uudet keskustelut Kouvolan ja Helsingin välin liikennöinnistä. Kouvolassa varmasti olisi potentiaalia. Kun saadaan sekä aikataulut että ajoreitit vastaamaan kysyntää.

Yhtiö joutui tiukan taloustilanteensa takia tekemään paniikkijarrutuksen kaukoliikennevuoroissaan. Leikkaukset pakottavat yhtiön antamaan lopputilin noin kymmenelle kuljettajalle. Sen palveluksessa on toistasataa kuljettajaa.
— Parempi, että sammutamme hetkeksi valot ja sytytämme ne uudestaan, jos asiakkaat niin päättävät.

Punavaara kertoo, että Savonlinja tekee Kouvolan tilanteesta markkinatutkimuksen.

— Sen jälkeen katsomme, jos kuitenkin aloitamme uusilla aikatauluilla.
Punavaaran mukaan vuorojen palauttaminen onnistuu nykyisin nopeasti.

— Se ei vaadi kankeita lupamenettelyä kuten ennen.

Kouvola tuo toistuvasti omia toiveitaan esille

Kouvolan kehitysjohtaja Petteri Portaankorva sanoo, että kaupunki vie pääkulkusuunnista raideliikennettä aktiivisesti eteenpäin.

— Pitkän matkan bussiliikenne täydentää raideliikennettä ja tuo lisää pysähtymispaikkoja. Toivottavaa on, että löytyy niitä reittejä, jotka istuvat koko joukkoliikennejärjestelmään.

Kaupunki tuo Portaankorvan mukaan aktiivisesti esiin Kouvolan tarpeet joukkoliikenteen saralla. Yksi tällainen asia on muutama vuosi takaperin lakkautettu myöhäinen junavuoro Helsingistä Kouvolaan.

— Annamme tästä toistuvasti lausuntoja liikenne- ja viestintäministeriölle. Nostamme sen jatkuvasti esiin keskusteluissa VR:n kanssa.

Kouvolan ja Helsingin välille jää lähes 60 vuoroa

Savonlinja ilmoitti poistuvan kokonaan Kouvolan kaukoliikenteestä vuoden 2019 alussa.

Kouvolan ja Helsingin välillä liikennöi tämän jälkeen VR:n lisäksi Onnibus, jonka Koiviston Auto osti syksyllä.

Pohjolan Liikenne luopui lokakuun lopulla kokonaan kaukoliikenteestä keskittyen sopimusliikenteeseen.

Kouvolan ja Helsingin välillä on yhteensä 58 vuoroa:
VR:n junavuoroja on 41. Niistä 22 on Kouvolasta Helsinkiin ja 19 Helsingistä Kouvolaan.

Onnibussilla on yhteensä 17 vuoroa. Niistä 8 on Kouvolan Helsinkiin ja 9 Helsingistä Kouvolaan. Kouvolan pysäkki on Veturissa.

Aikaisin juna Kouvolasta Helsinkiin lähtee kello 05.31 ja myöhäisin kello 21.30.
Helsingistä varhaisin junavuoro Kouvolaan lähtee kello 04.55 ja viimeinen kello 20.19.

Onnibussin aikaisin vuoro Kouvolasta Helsinkiin lähtee kello 08.10 ja viimeinen kello 20.10.

Helsingistä varhaisin Onnibus Kouvolaan lähtee kello 08.15 ja myöhäisin kello 21.00.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet