Omakotitalon lumiesteet pettivät, ja kattolumet rysähtivät vaarallisesti Ruotsulantielle Kaunisnurmella — Kukaan ei onneksi jäänyt alle

Anne Penttinen

Lumiesteet pettivät, ja lumet tulivat alas kadulle puoli kahdeksan aikoihin sunnuntaiaamuna Kaunisnurmella.
Lumiesteet pettivät, ja lumet tulivat alas kadulle puoli kahdeksan aikoihin sunnuntaiaamuna Kaunisnurmella.

Omakotitalon lumiesteet pettivät, ja kattolumet putosivat puoli kahdeksan aikaan sunnuntaiaamuna ajotielle Kaunisnurmella. Lunta tuli alas Ruotsulantielle koko kadun leveydeltä.

Tilanne olisi voinut olla hengenvaarallinen. Tiellä ei onneksi liikkunut tuolloin autoja eikä jalankulkijoita.

Rysähdys pelästytti pahoin talon asukkaat.

— Ensimmäinen ajatukseni oli, että toivottavasti kukaan ei jäänyt alle, Heta Kola kertoo.

Lumieste kannattelee edelleen lunta katon toisella, kadun puoleisella osuudella. Kolat laittavat mahdollisimman pian varoituskyltit Ruotsulantielle.

— Emme saa valitettavasti millään lumia pois katolta tämän päivän aikana.

Omakotitalon yläkerrassa ollut perheen poika kuuli kovan rysähdyksen ja kiirehti ulos. Hän alkoi raivata lumimassoja tieltä ensiapuna lapiolla.

Heta Kola soitti haverin tapahduttua Kouvolan kaupungin katupäivystykseen. Kaupungin kalusto tuli apuun alle puolessa tunnissa ja aurasi tien auki.

Omakotitalon lumieste petti edellisen kerran talvella 2011. Myös silloin onni oli matkassa, sillä haveri tapahtui myöhään yöllä.

— Lumiesteisiinkään ei nähtävästi voi luottaa. Näiden piti olla sellaiset, että ne kestävät, Kola sanoo.