Lautakunta haluaa 20 peruskoulun mallin Kouvolaan — Anjalan ja Tehtaanmäen kouluja sekä Elimäen yhtenäiskoulua esitetään säilytettäviksi

Kouvolan lasten ja nuorten lautakunta teki päätöksen äänin 8—5. Lautakunta esittää myös, että Valkealan, Anjalan ja Sarkolan koulut rakennetaan edellisellä kaudelle sovitussa järjestyksessä.

Jussi Lopperi

Lautakunta esittää, että Elimäen yhtenäiskoulu säilytettäisiin.
Lautakunta esittää, että Elimäen yhtenäiskoulu säilytettäisiin.

Mikäli lasten ja nuorten lautakunnan keskiviikkoillan päätös pysyy hallituksessa ja valtuustossa, Kouvolassa on tulevaisuudessa 20 peruskoulua.

Lasten ja nuorten palvelujen johtajan Ismo Korhosen ehdotukselle 18 koulusta esitettiin lautakunnassa kaksi muutosehdotusta.

Ensimmäisessä muutosehdotuksessa esitettiin koulujen lukumääräksi 20:tä koulua. Siinä ehdotettiin Anjalan koulun ja Tehtaanmäen koulujen sekä Elimäen yhtenäiskoulun säilyttämistä.

Toisessa muutosehdotuksessa esitettiin, että Anjalassa toteutetaan koulu 1—2.-luokkalaisille. Elimäen-Korian kouluratkaisu päätetään erikseen myöhemmin.

Kokoomus ja vihreät hävisivät äänestyksessä

Yhteensä 34 puheenvuoron päätteeksi suoritettiin äänestys. Ensimmäinen muutosehdotus eli 20 koulun malli voitti äänin 8—5.

Päätökseksi tullutta esitystä kannattivat demareiden, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustan jäsenet.

Kokoomuksen ja vihreiden viisi edustajaa hävisivät äänestyksessä.

— Kokonaisuudessa oli tärkeää, että lautakunta pystyi tekemään päätöksen, puheenjohtaja Henna Hovi (sd.) sanoo.

Hän toivoo, että asiasta syntyy maanantaina päätös kaupunginvaltuustossa.

— Jotta pääsemme käsiksi itse koulujen kehittämiseen, kun kouluverkon rakenne etenee.

Jussi lopperi

Henna Hovi (sd.)

Tehtaanmäen koulukäyttö loppunee, kun rakennukselle löydetään uutta käyttöä

Lautakunnan varapuheenjohtaja Matti Lindholm (kok.) sanoo tehneensä kompromissiesityksen tavoitellen "kultaista keskitietä".

— Siinä Tehtaanmäen koulu olisi lakkautettu saman tien.

Hovin mukaan Tehtaanmäen koulun tulevaisuus on sidoksissa rakennuksen jatkokäyttöön. Tyhjilleen sitä ei voi jättää.

— Alvar Aallon suunnittelemaa koulua ei voi lakkauttaa ennen kuin sen jatkokäyttö on selvitetty.

Anjalan koulu olisi Lindholmin esityksessä vain 1—2.- luokkalaisille.

— Korian ja Elimäen kouluasioihin ehdotin noin viiden vuoden aikalisää. Kouluja olisi tarkasteltu, koska lukioverkkoa joudutaan varmasti tällä valtuustokaudella miettimään.

Uusien koulujen aikataulusta lautakunta teki niin ikään oman esityksensä. Sen mukaan investoinnit tehtäisiin Valkealan koulun jälkeen Anjalassa ja Sarkolassa.

— Muutetun päätösesityksen mukaan investoinnit pitää aloittaa siinä järjestyksessä, mikä oli lautakunnan edellisen kauden päätös, Hovi sanoo.

Asia etenee Kouvolan kaupunginhallitukseen maanantaina 12. marraskuuta. Kaupunginvaltuusto päättää kouluverkosta samana iltana.

Jussi Lopperi

Matti Lindholm (kok.)

Äänestystulos

Voittanutta esitystä äänestivät:

Henna Hovi (sd.) pj.

Joona Honkimaa (sd.)

Johanna Pesonen (sd.)

Camilla Relander (sd.) varajäsen

Liisa Varjola (kesk.)

Kalle Ylimäki (kesk.)

Tero Suutari (kd.)

Leo Lindström (ps.) varajäsen

 

Hävinnyttä esitystä äänestivät:

Matti Lindholm (kok.) varapj.

Jutta Hartikainen (kok.) varajäsen

Katja Lindqvist (kok.)

Maarit Helkala (kok.)

Minna-Kristiina Mattila (vihr.)

 

 

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet