Kouvolan Sanomien vaalikoneessa on 216 kouvolalaisen ja 33 iittiläisen ehdokkaan vastaukset

Kouvolan Sanomien vaalikone avattiin tällä viikolla. Perjantaina Kouvolan 345 ehdokkaasta oli vastannut 216.

Suuret painottavat

talouden merkitystä

Väite ja vastaukset:

Kunnan on ajateltava kaikkea toimintaansa talous edellä -väitteeseen yhtyvät suuret ryhmät. Kouvolan valtuuston tämän hetken kuuden suurimman ryhmän valtuutetut ovat selvästi yhtä mieltä väitteen kanssa. Selvimmin taloutta painottavat perussuomalaiset ja Kouvolan sitoutumattomat. Myös uuden ryhmän Suur-Kouvolan sitoutumattomien vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat ovat vahvasti talouden painottamisen kannalla.

Kommentteja:

Pekka Lehto (vihr.) on väitteen kanssa täysin eri mieltä. Hän sanoo, että humaanisuus, ihmis- ja eläinoikeudet sekä erityisesti ympäristöarvot ovat ensisijaisen tärkeitä.

Raija Sierman-Henttonen (sd.) on jokseenkin samaa mieltä. Hänen mielestään talous on realiteetti, jota ilman palveluja ei voida tuottaa ja järjestää.

Pasi Helander (kok.) sanoo, että talouden hyvä hoitaminen luo puitteet hyvinvoinnin rakentamiselle. Hän on väitteen kanssa jokseenkin samaa mieltä.

Olli Puikkonen (ps.) sanoo, että ilman toimivaa taloutta kunta romahtaa

— Mutta jos kaiken ajattelee voitto edellä ja ihmisestä välittämättä, ei kunta enää palvele asukkaitaan.

Sitoutumattomilta ei ryhmäkurille

Väite ja vastaukset:

Valtuutetun on äänestettävä ryhmänsä sopimalla tavalla -väite ei maistu Kouvolan sitoutumattomien, vasemmistoliiton, kokoomuksen ja vihreiden ehdokkaiden enemmistölle. Sitoutumattomista lähes neljä viidestä katsoo, että ryhmäkuri ei voi olla velvoittava asia. Sen sijaan ryhmäkurin kannattajat löytyvät keskustasta ja SDP:stä. Molempien puolueiden vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista yli 70 prosenttia on ryhmäkurin kannalla.

Kommentteja:

18-vuotias ehdokas Iiro Palosara (sit.) on ehdottomasti ryhmäkuria vastaan. Hän sanoo, että puoluekuri ei saa rajoittaa valtuutetun mielipiteitä, koska valtuutetun tulee edustaa ihmisiä, ei puoluetta.

Sofia Seittenranta-Vekkeli (kesk.) on väitteen kanssa jokseenkin samaa mieltä. Hän sanoo, että valtuutettu on aina viime kädessä vastuussa äänestäjilleen.

— Kuitenkin ryhmän yhdessä sopiman linjan tarkoitus on helpottaa päätöksentekoa ja vähentää poukkoilua.

Sari Porvari (vas.) sanoo, että jos valtuutettu haluaa äänestää toisin, hänellä on täysi oikeus äänestää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Pakolaisista erilaisia näkemyksiä

Väite ja vastaukset:

Kotikuntani pitää tarjota kuntapaikkoja kiintiöpakolaisille tai oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille on väite, joka jakaa ehdokkaita eniten. Vihreistä ehdokkaista kaikki ovat samaa mieltä väitteen kanssa, kun taas perussuomalaisista kaikki ovat eri mieltä.

Vastausten perusvire on myönteispainotteinen, sillä perussuomalaisten lisäksi vain Suur-Kouvolan sitoutumattomien ehdokkaiden enemmistö on sitä mieltä, ettei Kouvolan pidä tarjota kuntapaikkoja. Vihreiden jälkeen myönteisimpiä ovat vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien ehdokkaat.

Kommentteja:

Tiina Hämäläinen (kd.) on jokseenkin samaan mieltä väitteen kanssa. Hänen mielestään Kouvolan pitää tarjota kuntapaikkoja samassa määrin kuin muidenkin Suomen kuntien.

Sami Sihvola (Suur-Kouvolan sit.) sanoo, että oman kansan olot kuntoon ensin.

— Lomahotelleja irakilaisille nuorille miehille ei!

Vaalikone on osoitteessa kouvolansanomat.fi/vaalikone

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.