Kouvolalaispariskunta oli mökillään Haminassa vakavan kemikaalivuodon aikaan sunnuntaina — "Naapuri tuli huutelemaan, että alueelle on annettu vaaratiedote. Hän kertoi kemikaalivuodosta."

Vaaramerkkiä soitettiin vain sataman alueella sunnuntaisen kemikaalionnettomuuden aikaan. Vaaratiedotteen välittäminen asukkaille viivästyi, pelastuslaitos kertoo. Onnettomuustehdas ei ilmoittanut vuodosta hätäkeskukseen lainkaan.

Sari Tauru

Haminan satamassa tapahtui vakava kemikaalivuoto sunnuntaina. Pelastuslaitoksen saapuminen paikalle viivästyi, koska onnettomuustehdas ei ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen. Arkistokuva satamasta.
Haminan satamassa tapahtui vakava kemikaalivuoto sunnuntaina. Pelastuslaitoksen saapuminen paikalle viivästyi, koska onnettomuustehdas ei ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen. Arkistokuva satamasta.

Kouvolalaiset Tuija ja Artto Lindström katselivat urheilua televisiosta mökillään Haminassa sunnuntaina. Päivä vaikutti rauhalliselta.

Samaan aikaan muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Haminan satamassa tapahtui vakava kemikaalivuoto. STR Tecoilin tehtaalla putkistosta vuoti therminol-kemikaalia, joka höyrystyi 5—10 metrin korkuiseksi pilveksi. Nestemäisenä aine on erittäin myrkyllistä, ja höyrystyneenä se voi aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan vuoto alkoi kello 12.05.

Artto Lindström lähti ulos auton pesuun

Urheilukisojen päätyttyä noin kello kolmen aikaan iltapäivällä Artto Lindström lähti mökin pihalle pesemään pariskunnan autoa. Mökki sijaitsee Suurniemen alueella.

— Naapuri tuli huutelemaan, että alueelle on annettu vaaratiedote. Hän kertoi kemikaalivuodosta, Tuija Lindström kertoo.

Katsoimme, että välittömän vaaran alue rajoittuu satamaan. — Tero Vanhamaa

Lindströmin mukaan hänen miehensä oli aikaisemmin kuullut jonkinlaisen merkkiäänen. Artto Lindström ei kuitenkaan ollut varma äänen suunnasta, eikä hän osannut yhdistää ääntä vaaramerkkiin.

— Satamasta kuuluu kaikenlaista meteliä vähän väliä, Tuija Lindström sanoo.

Vaaratiedote lähti ensimmäisen kerran yli kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen

Vaaratiedotteen välittämisessä tapahtui viive, Kymenlaakson pelastuslaitoksen päällikkö-päivystäjä Tero Vanhamaa sanoo.

Pelastuslaitos oli laatinut varotoimenpiteenä vaaratiedotteen Haminan lähialueen asukkaille. Tiedote välitettiin radiossa, teksti-TV:ssä ja Twitterissä ensimmäisen kerran kello 14.30.

Yleistä vaaramerkkiä pelastuslaitos soitti sataman alueella noin kello 13.05.

— Katsoimme, että välittömän vaaran alue rajoittuu satamaan.

Vaaratiedotteen välittäminen kankeaa

Vanhamaan mukaan vaaratiedote viivästyi kahdesta syystä.

Ensinnäkin tiedotteen lähettäminen on kankeaa, Vanhamaa sanoo.

— Pelastuslaitos laatii tiedotteen hätäkeskuslaitokselle. Tiedote on tehtävä suomeksi ja ruotsiksi. Sitten se tarkistetaan ja lähetetään Ylelle, joka sitten välittää sen kansalaisille.

Vanhamaan mukaan nopeimmillaan tiedote on kansalaisten tiedossa puoli tuntia onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuustehdas ei soittanut hätäkeskukseen lainkaan

Suurempi syy viivästykselle on se, ettei onnettomuustehdas ilmoittanut vuodosta hätäkeskukseen lainkaan. Pelastuslaitos löysi perille kansalaisen tekemän hajuhaittailmoituksen ja omien tiedustelujensa perusteella.

— Onnettomuuspaikalle löytämiseen kului aikaa. Kun pääsimme paikalle, totesimme, että kyseessä on vakava onnettomuus.

Pelastuslaitos selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuden syytä yhteistyössä Hamina-Kotkan sataman ja STR Tecoilin kanssa. Tämänhetkisen tiedon mukaan henkilövahingoilta vältyttiin.

Pelastuslaitos ilmoitti vaaran olevan ohitse kello 14.50.

"Kaikenlaisia varoituksia liukkaasta kelistä ja karhuista näkyy telkkarista"

Tuija Lindströmiä ärsyttää, ettei vaaratiedote eikä vaaramerkki tavoittanut heitä.

— Tuntuu aika hullulta, että kaikenlaisia varoituksia liukkaasta kelistä ja karhuista näkyy telkkarista. Kaasut olisivat voineet tulla suoraan meille, jos tuuli olisi ollut suotuista.

Vanhamaan mukaan pelastuslaitoksen tilannearvion perusteella vaaratiedotetta ei lähetetty television kautta.

— Kyseessä oli varotoimenpide. Radion kautta tiedote on mahdollista lähettää paikallisesti. Televisiossa tiedote näkyy koko maassa.

Lindströmin mukaan he avasivat radion heti kuultuaan onnettomuudesta naapuriltaan.

— Tarkistimme tietoja myös netistä uutisista.

Lindströmin mukaan he eivät lopulta havainneet mitään poikkeavaa omalla tontillaan.

— Olimme pahimman ajan yli sisätiloissa. Toisaalta meillä on ilmastointi, joten pahimmassa tapauksessa kaasut olisivat voineet päästä sisälle sitä kautta.