Jari Lindström sinisten ja kansalaispuolueen vaaliliiton kaatumisen syistä: ”Kyse on puhtaasta vaalimatematiikasta”

Sinisten puoluehallitus antoi rukkaset kansalaispuolueelle, koska ei uskonut vaaliliiton tuovan toivottua hyötyä kevään eduskuntavaaleissa.

Jussi Lopperi

Kansalaispuolueen Sami  Kilpeläinen (vasemmalla), Timo Leskinen,  Piia Kattelus ja  Vesa Levonen olivat kuin yhtä perhettä sunnuntaina Kouvolan porukkatalolla. Yhteistä vaaliliittoa kansalaispuolueen ja sinisten välille ei Kaakkois-Suomessa syntynyt.
Kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen (vasemmalla), Timo Leskinen, Piia Kattelus ja Vesa Levonen olivat kuin yhtä perhettä sunnuntaina Kouvolan porukkatalolla. Yhteistä vaaliliittoa kansalaispuolueen ja sinisten välille ei Kaakkois-Suomessa syntynyt.

Kouvolan sinisten äänipotti ei olisi saanut toivottua potkua vaaliliitosta kansalaispuolueen kanssa. Tämä on ainoa syy, jonka sinisten 1. varapuheenjohtaja, työministeri Jari Lindström kertoo yön yli nukuttuaan.

— On matematiikkaa laskea teoreettinen äänikynnys. Toki se riippuu äänestysprosentista, mutta oletan kynnyksen olevan Kaakkois-Suomessa 11000—12000 ääntä. Puoluehallitus ei usko vaaliliiton tuovan listalle sellaista hyötyä, jota haetaan. Eli kyse on puhtaasta vaalimatematiikasta.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten listoilla ollut kuusankoskelainen Lindström oli Kaakkois-Suomen äänikuningas 9 971 äänellä.

Kouvolan Sanomat kertoi sunnuntaina jo sovitun vaaliliiton kariutumisesta.

Sinisten Kaakkois-Suomen piirihallitus ehti jo ilmoittaa aamupäivällä vaaliliitosta kansalaispuolueen kanssa. Iltapäivällä puoluehallitus perui vaaliliiton.

— En avaa keskustelua, jonka puoluehallitus asiasta kävi, Lindström sanoo.

Kouvolan sinisillä ei ole tällä hetkellä neuvotteluja vireillä uusista vaaliliitoista

Kouvolan sinisten puheenjohtaja Kari Hänninen ei osaa sanoa, mikä oli syynä puoluehallituksen päätökseen perua vaaliliitto.

— En ole keskustellut ministerin kanssa. Keskustelemme asiasta kahden kesken henkilökohtaisesti.

Sinisillä ja kansalaispuolueella on vaaliliitot Oulun ja Vaasan vaalipiireissä. Hänninen arvioi, että vaaliliitto sinisten ja kansalaispuolueen välillä ei ole mahdottomuus Kouvolassa.

— Ei se poissuljettu ole. Tänne Kouvolaan on tarkoitus saada ainakin mies- ja naisehdokas. Kaiken aikaa tehdään alustavaa työtä.

Tällä hetkellä sinisillä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa yhtään neuvottelua vaaliliitosta.

— Vaaliliitot täällä on tarkasteltu eikä minun käsityksen mukaan ole kenenkään kanssa keskusteltu uusista vaaliliitoista.

Lindström ei sulje mitään vaaliliittoa pois.

— Emme sano kategorisesti ei vaaliliitoille, mutta käsittelemme jokaisen tilanteen erikseen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut