Kuusankosken ABC-kylmäaseman rakentaminen alkoi – Kahden vuoden valituskierteen jälkeen

Katja Juurikko

Uusi ABC-kylmäasema tuelee Valtakadun S-marketin viereen.
Uusi ABC-kylmäasema tuelee Valtakadun S-marketin viereen.

Kymen seudun osuuskauppa rakentaa Kuusankosken keskustaan uutta ABC-kylmäasemaa. Asema tulee Valtakadun S-marketin viereen.

– Tiistaina laitetaan säiliöt kuoppaan ja sitä aletaan täyttää. Sen jälkeen jatkuvat maanpäälliset työt, KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä kertoo.

Polttonesteitä myyvän aseman on määrä olla valmis lokakuun loppupuolella. Rakennustöiden kokonaiskustannusarvio on noin 500 000 euroa.

Kylmäasema on ollut suunnitelmissa useamman vuoden ajan. Kouvolan tekninen lautakunta myönsi KSO:lle jakeluaseman rakentamista varten poikkeamisluvan elokuussa 2018. Kuusankoskelainen asunto-osakeyhtiö valitti päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen sen jälkeen kun tekninen lautakunta oli kumonnut sen tekemän oikaisuvaatimuksen ja muut poikkeamisluvasta tehdyt valitukset.

Hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa asukkaat katsoivat kylmäaseman aiheuttavan melu-, haju- ja liikennehaittaa sekä vaaratilanteita.

Nyt asia on käsitelty ja rakentaminen voi alkaa.

Katja Juurikko

Uusi kylmäasema on ollut suunnitelmissa useamman vuoden ajan.
Uusi kylmäasema on ollut suunnitelmissa useamman vuoden ajan.

Valkealan ABC:n remontti aikataulussa

Valkealan ABC:n remontti etenee Hyytiän mukaan aikataulussaan.

– Mitään isoa yllättävää ei ole tullut vastaan. Se valmistuu vaiheittain, marketti on valmis ensimmäisenä.

ABC on ollut remontin takia suljettuna elokuusta lähtien. Ensimmäisenä aukeavat kauppa, Alko ja Posti. Ravintolan on määrä aueta marraskuussa, jolloin koko työ on valmis.

Urakan kustannusarvio on 3,6 miljoonaa euroa.