Verlan osayleiskaavatyö käyntiin vuosien tauon jälkeen

Katja Juurikko

Verlan osayleiskaava odotti rakennussuojelupäätöstä useita vuosia. Nyt kaavatyö on päässyt jälleen vauhtiin.

Verlan osayleiskaavatyö etenee jälleen rakennussuojelupäätöksen jälkeen.

Kaavasta oli luonnos nähtävillä jo vuonna 2011, mutta maailmanperintöaluetta koskevan rakennussuojeluprosessin takia kaavoitus keskeytyi. Tuolloin katsottiin, että osayleiskaavan laatimiselle ei ole edellytyksiä ennen suojelupäätöksen saamista.

Kouvolan yleiskaavapäällikkö Marko Luukkonen kertoo, että nyt osayleiskaavaluonnokseen on saatu mukaan suojelupäätöksen mukaiset asiat. Suojelupäätös tuli lainvoimaiseksi viime vuonna.

Maailmanperintöaluetta koskevan rakennussuojeluasian päätti ympäristöministeriö Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen esityksen pohjalta. Lausuntoja pyydettiin muun muassa Museovirastolta.

Kaavaluonnoksen sisältöä on muokattu siten, että kaava toimisi jatkossa maailmanperintökohdetta lukuun ottamatta suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Toisin sanoen rakennusluvan myöntämiseksi ei tarvittaisi asemakaavoitusta tai poikkeamislupamenettelyä.

Sisältömuokkauksen takana on maankäyttö- ja rakennuslain muutos. Laki mahdollistaa nykyään yleiskaavoituksen kyläalueilla asemakaavaa kevyempänä ja joustavampana tapana ohjata rakentamista.

Verlan osayleiskaava koskee Unescon Verlan maailmanperintökohdetta, sen lähiympäristöä ja Verlan kyläaluetta. Tavoitteena on huomioida ja turvata alueen rakennetun ja luonnonympäristön ominaispiirteet ja erityisarvot. Myös Verlan tehdasmuseon ja siihen liittyvien matkailutoimintojen kehittäminen ja kyläalueen elinvoimaisuuden tukeminen pyritään ottamaan huomioon.

Osayleiskaava on Kouvolan teknisen lautakunnan käsittelyssä ensi viikon tiistaina. Jos lautakunta hyväksyy kaavaluonnoksen, tulee se nähtäville toukokuussa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.