Sotilaita etsitään yhä maan kätköistä — työ sankarivainajien palauttamiseksi jatkuu vielä ainakin vuosikymmenen

Muovipussillinen jäänteitä ja muutamia esineitä sekä lappu. Siinä on kaikki, mitä on jäljellä suomalaisista sotilaista, jotka katosivat talvi- ja jatkosodassa yli 70 vuotta sitten.

Mika Strandén

Timo Lehtonen kantaa tyhjiä arkkuja Viipurin luterilaiseen Pietarin ja Paavalin kirkkoon.
Timo Lehtonen kantaa tyhjiä arkkuja Viipurin luterilaiseen Pietarin ja Paavalin kirkkoon.

Parikymmentä pientä arkkua on aseteltu alttarin luokse. Viipurin luterilaisen Pietarin ja Paavalin kirkon etuosaan asetelluissa arkuissa on 31 talvi- ja jatkosodassa kadonneen suomalaisen sotilaan jäänteitä.

Yhden sotilaan jäänteet mahtuvat muovipussiin. Pussiin on kiinnitetty lappu, jossa kerrotaan kuka, milloin ja mistä jäänteet on löytänyt, ja onko paikalta löytynyt esimerkiksi tuntolevy, asetakin nappeja, kolikoita, sormuksia tai patruunoita.

Jokainen heistä on ollut elävä ihminen.

”Tunnisteet: leijonanapit, VPT-konekiväärin patruunat metallivyössä n. 20—30 kpl, latausvuosi 1944,” lukee yhdessä lapussa.

Myös venäläiset etsivät sotavainajia, ja he ovat löytäneet kaikki nyt arkkuihin laitetut suomalaiset sotilaat.

Vainajista 21 on löydetty Karjalankannakselta, muun muassa Taipaleenjoelta, Nurmilammelta sekä Äyräpään Vitsaaresta, ja kymmenen Laatokan Karjalasta.

Perinteen kunnioittamista

Sotavainajien etsimisessä on kyse perinteen kunnioittamisesta, sanoo Pertti Suominen. Hän on Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja.

— Me jatkamme sitä hyvää sota-aikaista tapaa, että kaatuneet pyritään toimittamaan kotiseurakuntaan.

Sotavainajien tunnistamisella on merkitystä etsijöille mutta erityisesti vainajien omaisille. Vain osa löydetyistä tunnistetaan.

— Kaikkien kaatuneiden omaisille on jäänyt tietty odotus. Omaisille on erittäin tärkeää, että kaatuneet tunnistetaan.

Koska sodan päättymisestä on jo yli 70 vuotta aikaa, lähiomaisia, jotka muistaisivat kaatuneen sotilaan ei enää ole juuri elossa. Monissa suvuissa omien kaatuneiden sukulaisten vaiheet kuitenkin kiinnostavat nykypolvia.

— Toukokuussa olin yhden tunnistetun vainajan hautajaisissa. Vanhin saattaja oli kaatuneen 102-vuotias sisar. Arkkua kantoi kaatuneen veljen lapsenlapsi, Suominen kertoo.

Kiinnostus historiaan yhdistää

Kiinnostus historiaan yhdistää sotavainajien etsijöitä. Varsinainen etsintätyö on raskasta. Apuna käytetään metallinilmaisinta, lapiota, rautakankea, kirvestä ja seulaa. Ainakin jonkun ryhmässä olevan pitää osata lukea karttaa.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun arkkuun laitettuja jäänteitä kannetaan Narvan marssin soidessa linja-autoon, monella etsijällä tunteet nousevat pintaan.

— Jokainen heistä on ollut elävä ihminen, Suominen sanoo.

Osa taisteluista on ollut rajuja. Esimerkiksi tykistökeskitykseen  joutuneista sotilaista ei välttämättä ole jäänyt mitään jäljelle.

— Valkeasaaressa kesäkuun 10. päivänä 1944 hyökkäys oli niin raju, että ihmiset vain hävisivät, Suominen sanoo.

Neuvostoliiton hyökkäyksessä Valkeasaareen kentälle jäi tai katosi yli 600 suomalaissotilasta, joista alle kymmenen jäänteet on löydetty.

Työ jatkuu ainakin vuosikymmenen

Joka kesä suomalaiset ja venäläiset ryhmät etsivät sotavainajia toisen maailmansodan taistelupaikoilta. Venäläisiä ryhmiä on käynyt Suomen puolella etsimässä neuvostosotilaita esimerkiksi Ilomantsissa, Kuhmossa, Sallassa ja Kemijärvellä.

Etsintöjä voidaan jatkaa vielä ehkä kymmenen vuoden ajan, arvelee Pertti Suominen.

— Nyt jo on nähtävissä, että kun jäänteet ovat olleet maassa yli 70 vuotta, ne alkavat olla niin hapertuneita, ettei luista saa enää erotettua DNA:ta, Suominen sanoo.

Joka syksy kesän aikana löydetyt suomalaiset sotavainajat kuljetetaan Suomeen.
Ensin keskusrikospoliisin antropologi käy jäänteet läpi. Hän tarkastaa, että luut ovat ihmisluita. Jos on löydetty usean ihmisen jäänteitä, antropologi katsoo, mitkä luut kuuluvat millekin vainajalle.

Vainajan tunnistamisessa tuntolevyn numerosarja on välttämätön. Nyt arkkuun laitetuista sotavainajista 15 on sellaista, joiden tuntolevyn numero tiedetään.

— Tuntolevyn numeron perusteella etsitään arkistoista tieto, kenelle tuntolevy on kuulunut. Sitä kautta saadaan tietää nimi, syntymäaika ja kotipaikka, Suominen sanoo.

Sen jälkeen kotiseurakunnasta tai maistraatista pyydetään sukuselvitys, jotta löydettäisiin henkilöitä, jotka voisivat antaa vertailunäytteen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laboratoriossa luista erotetaan DNA:ta, jota verrataan sukulaiselta otettuun näytteeseen.

Tunnistamattomat haudataan parin vuoden välein Lappeenrantaan kaatuneitten muistopäivänä.

Kengät kertovat kansallisuuden

Kun kaikki arkut on aseteltu kirkon etuosaan, Mika Albertsson ja Jarkko Inkilä luovuttavat ryhmä Taipaleen Talista löytämän venäläisen sotilaan jäänteet Vjatseslav Skokoville. Hän johtaa sotavainajia etsivää ryhmää Kannaksella.

Albertssonin mukaan paikalta vainajan kansalaisuuden päätteleminen ei ollut ihan yksinkertaista.

— Kengät ratkaisivat aika paljon, ne ovat venäläisen sotilaan. Haastetta tuli siitä, että paikalta löytyi suomalaisen sotilastakin leijonanappeja, mutta hänellä oli venäläisen kersantin olkapoletit. Muutama päivä meni, että käytiin esineet läpi.

Paikalla ollutta maata tutkittiin tarkemmin, mutta suomalaista tuntolevyä ei löydetty. Ryhmä päätyi siihen, että jäänteet ovat venäläisen sotilaan.

Inkilä kertoo, että metallinpaljastin sai ensimmäiset signaalit metallisista tupakka- ja tulitikkurasioista.

— Valitettavasti melkein kaikki venäläissotilaat ovat tuntemattomia, sanoo Skokov.

— On hienoa, että suomalaiset huolehtivat omista sankarivainajistaan niin hyvin.

1939—1944 kentälle jääneet ja kadonneet

Kansallisarkiston tietokannassa on noin 13 000 sodassa kadonneen tai kentälle jääneen suomalaissotilaan nimet.

Yli 10 000 kadonneen kohtalo on vielä selvittämättä.

Noin 1 300 suomalaissotilaan jäänteet on tuotu Venäjältä Suomeen vuoden 1992 jälkeen.

Heistä 351 on tunnistettu.

Lähteet: Kansallisarkisto ja Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.