Tilaajalle

Kettumäen kansanpuisto syntyi kuusankoskelaisen Tanja Kukkolan ja paikallisten halusta pelastaa pala suomalaista historiaa – "Kettumäki on ollut äärimmäisen uuvuttava, mutta samalla äärimmäisen mielenkiintoinen"

Alkuvaiheessa yhdistystyöt veivät aikaa 20 tuntia viikossa, Kukkola kertoo. Kukkola toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että yhdistystoiminnassa on kyse vapaaehtoisesta toiminnasta.

Lukas Pearsall

Kansanpuiston perustamisen ajoista työmäärä ja kiire ovat Kukkolan mukaan vähentyneet. Hallituksen kasvaminen vuosien aikana on mahdollistanut työtehtävien jakamisen myös muille.
Kansanpuiston perustamisen ajoista työmäärä ja kiire ovat Kukkolan mukaan vähentyneet. Hallituksen kasvaminen vuosien aikana on mahdollistanut työtehtävien jakamisen myös muille.

Miten hienoja hirsitaloja! Näin ajatteli kuusankoskelainen Tanja Kukkola ollessaan viisi vuotta sitten Kuusankosken kotiseututalolla Terhokerhossa lapsensa kanssa. Kolme 1900-luvun alun työväentaloa vaikutti olevan tyhjillään.

Luetuimmat