Kouvolan apteekeissa on kotiinkuljetusta, asiakasrajoituksia ja työntekijöitä suojaavia pleksejä – Valkealassa lääkkeet voi hakea noutolokerosta

Osa apteekeista on rajoittanut käsidesin myyntiä. Valkealan apteekissa sitä valmistetaan itse.

Linda Varoma

Hansa-Apteekissa Silva Sakaran suojana on pleksilevy.
Hansa-Apteekissa Silva Sakaran suojana on pleksilevy.

Apteekit suojaavat Kouvolassa asiakkaitaan ja henkilökuntaansa koronavirukselta monilla tavoilla.

Kouvolan Prisma-keskuksen Salpa-apteekki on rajoittanut asiakkaiden määrää niin, että kerrallaan ostoksille pääsee viisi asiakasta. Asiakkaat jonottavat käytävällä ruuhkatilanteissa. Henkilökunta valvoo apteekkiin tulevien määriä tilanteen mukaan.

– He odottavat vuoroaan apteekin ulkopuolella käytävällä. Asiakkaat ovat ottaneet käytännön ihan hyvin vastaan, Salpa-apteekin proviisori Johanna Kivijärvi sanoo.

Linda Varoma

Salpa-apteekissa on rajoitettu asiakkaiden määrää.
Salpa-apteekissa on rajoitettu asiakkaiden määrää.

Utin apteekissa asiakasmäärät ovat sen verran pienempiä, ettei rajoituksia Kivijärven mukaan ole ollut tarvetta ottaa käyttöön.

Salpa-apteekilla ei ole verkkomyyntiä, kotiinkuljetusta tai omaa lääkevalmistusta.

Kouvolan apteekeissa henkilökuntaa suojataan tartunnoilta kassoille ja reseptitiskeille asennetuilla läpinäkyvillä muoviplekseillä. Näin on tehty esimerkiksi Salpa-apteekissa, Hansa-apteekissa ja Valkealan apteekissa.

Asiakkaat ovat Hansa-apteekissa vähentyneet viime päivinä, joten kerrallaan asioivien määriä ei ole ollut tarpeen rajoittaa, Hansa-apteekin proviisori Varpu Pekkilä kertoo.

Jos viranomaisilta tulee ohjeet rajoittaa asiakasmääriä kerrallaan, sitten toimimme niin, hän sanoo.

Flunssaan sairastuneita asiakkaita apteekki on ohjeistanut pysymään kotona. Asiakkaita on myös neuvottu etsimän lähipiiristä terve ihminen noutamaan lääkkeet.

Asiakkaat voivat tilata lääkkeitä apteekista myös puhelimitse. Menettely on Pekkilän mukaan erittäin poikkeuksellinen. Poikkeava menettely on ollut mahdollista ottaa käyttöön koronavirusepidemian takia.

– Lääketilauksissa varmistetaan tarkasti asiakkaan henkilöllisyys.

Kun tilaus on tehty, asiakas saa halutessaan lääkkeet kotiin kuljetettuna ovelleen.

– Kotiinkuljetukset ovat lisääntyneet merkittävästi.

Myymme yhden pullon asiakasta kohti. — Varpu Pekkilä

Verkkomyyntiä tai noutolokeroa Hansa-apteekissa ei ole.

Linda Varoma

Hansa-Apteekin proviisorin Varpu Pekkilän mukaan asiakasmäärät apteekissa ovat vähentyneet viime päivinä.
Hansa-Apteekin proviisorin Varpu Pekkilän mukaan asiakasmäärät apteekissa ovat vähentyneet viime päivinä.

Myös Valkealan apteekista on kuljetettu lääkkeitä asiakkaille kotiin. Palvelun kysyntä on epidemian edetessä lisääntynyt, apteekkari Rita Heinonen sanoo. Lääkkeitä viedään eniten taajaman ulkopuolelle.

– Jos ei itse pääse hakemaan eikä naapureita ole, asiakkaat ovat turvautuneet kotiinkuljetukseen. Kauimmaiset lääkkeet on viety kirkonkylältä Uttiin.

Valkealassa lääkkeet voi hakea S-marketin puolella sijaitsevasta noutolokerosta. Monet ovat Heinosen mukaan noutaneet lääkkeensä kaupan puolelta niinä aikoina, kun apteekki on suljettu.

Kaksi kertaa viikossa apteekki avautuu tuntia aikaisemmin riskiryhmien asiointia varten.

– Ruuhkia ei ole päässyt syntymään, mutta kyllä tätäkin mahdollisuutta aika monet käyttävät.

Hansa-apteekissa ei ole omaa lääkevalmistusta.

Käsidesin saatavuudessa on toisinaan ollut muiden apteekkien tapaan lyhyitä katkoksia.

Kun käsidesiä on saatu lisää tukusta, sen myyntiä on ryhdytty säännöstelemään.

– Myymme yhden pullon asiakasta kohti. Silloin niitä riittää kaikille, Pekkilä sanoo.

Valkealan apteekki ryhtyi itse valmistamaan käsidesiä, kun sen saannissa oli vaikeuksia. Ongelmana käsidesin valmistuksessa on ollut ajoittain Heinosen mukaan pullojen ja denaturoidun alkoholin saatavuus tukusta.

Valkealassa käsidesin resepti on yksinkertainen: denaturoitua alkoholia, vettä ja glyserolia estämään käsien liikaa kuivumista.

– Vastaavaa tilannetta en uraltani muista, että käsidesiä olisi itse jouduttu valmistamaan. Nyt on sekin koettu.

Luetuimmat