Kouvolan teatterin näyttelijä Rebecca Viitala joutui kasvamaan nopeasti aikuiseksi, kun hänen äitinsä kuoli

Jussi Lopperi

Niivermäen luontopolku on Rebecca Viitalan lempipaikkoja Kouvolassa.
Niivermäen luontopolku on Rebecca Viitalan lempipaikkoja Kouvolassa.

Rebecca Viitala tiirailee puidenlatvoja ja niiden lomasta pilkottavaa helmenharmaata taivasta. Hän vetää syvään henkeä vihreyden keskellä.

Viitala on yhdessä lempipaikoistaan Kouvolassa, Niivermäen luontopolulla, kivenheiton päässä kauppakeskus Veturista.

Ei haittaa, vaikka vähän sataa.

— Metsässä on lumoava tuoksu. On kiva kulkea täällä ja halailla vähän puita, hän sanoo.

Nyt hän on yksin, mutta usein seurana on hänen silmäteränsä, viisikuinen chihuahuanpentu Susi. Toisinaan mukaan lähtee myös lintuja bongaileva miesystävä, muusikko Jonne Von Hertzen. Pariskunta on seurustellut runsaat neljä vuotta.

Jonne on kuitenkin nyt studiossa, ja hipiästään tarkkaa Sutta puolestaan on sateisena päivänä vaikea houkutella ulos.

— Sudella on kyllä oma sadetakki ja nahkarotsikin, Viitala sanoo ja virnistää punaisen otsatukkansa alta.

Molemmat vanhemmat merillä

Turkulaissyntyinen Rebecca Viitala, 40, tuli Kouvolaan pari vuotta sitten töiden perässä.

Viitalan kasvot ovat monelle televisiosta tutut, sillä hän on näytellyt sellaisissa kotimaisissa sarjoissa kuin Lovemilla#, Nymfit, Uusi päivä ja Roba2 sekä esiintynyt mainoksissa. Nuorena hän teki pitkään mallin töitä.

Tämänhetkisistä rooleista merkittävin on Peppi Pitkätossun rooli Kouvolan teatterissa. Se on lähes unelmien täyttymys, sillä hän on aina ihaillut maailman vahvinta tyttöä ja samastunut tähän.

— Molemmat vanhempani olivat merillä töissä, joten ymmärrän hyvin merikapteeni-isää ikävöivää Peppiä, Viitala sanoo.

Äiti sinnitteli yli synttäreiden

Lapsuus oli Viitalalle vaikeaa aikaa. Vaikeudet johtuivat osin siitä, että reissutyötä tekevät vanhemmat olivat vuorotellen viikon kerrallaan kotona, viikon töissä. Ainoa lapsi kärsi yksinäisyydestä.

Tilanne ei helpottunut, kun Viitalan äiti sairastui nopeasti etenevään haimasyöpään tytön ollessa teini-ikäinen.

— Äiti sinnitteli 15-vuotispäivieni yli ja kuoli kaksi päivää myöhemmin.

Samoihin aikoihin Viitalan viisivuotiaana alkanut balettiharrastus jäi, sillä fysiikka tuli vastaan. Viitala tajusi, ettei hänestä olisikaan priimaballerinaksi, ehkä korkeintaan rivitanssijaksi. Hän päätti satsata rytmiseen kilpavoimisteluun. Sitä paitsi pojat ja mopot alkoivat kiinnostaa.

Perusturvallisuutta nakersi sekin, että perhe joutui pian äidin kuoleman jälkeen luopumaan rakastamastaan kesäpaikasta Keski-Suomessa.

— Äiti sanoi, että jos hän jossain on kuolemansa jälkeen, niin siellä.

Nyt Viitalaa lohduttaa, että paikasta tuli myöhemmin Natura-ohjelman myötä luonnonsuojelualuetta. Siksi se on pysynyt koskemattomana.

— Olen käynyt telttailemassa siellä Jonnen ja Suden kanssa.

Mallin työt ahdistivat

Äidin kuoltua Viitala yritti kasvaa nopeasti aikuiseksi. Hän alkoi irrottautua kotiympyröistä 16-vuotiaana.

17-vuotiaana hän voitti Kerttu Selinin järjestämän Tähtimalli-kilpailun. Palkintona oli puolen vuoden sopimus pariisilaiseen mallitoimistoon.

Hän oli Pariisissa kaksi viikkoa. Koti-ikävä oli sietämätön.

— Olinhan juuri tavannut ensirakkauteni.

Hän arvelee nyt, että ikävä johtui myös äidin kuoleman aiheuttamasta tyhjiöstä. Pariisi surisi suurena ympärillä eikä lähipiirissä ollut muita suomalaisia.

Mallin työt jatkuivat kuitenkin seuraavat kolme vuotta Milanossa, jossa hän vietti kerrallaan kolmisen kuukautta.

Pinnallinen ja raadollinen maailma ahdisti koko ajan. Syömishäiriöt ja huumeet värittivät alaa, vaikka Viitala itse niiltä säästyikin.

— Olin mallimaailmaan aivan liian herkkä.

20-vuotiaana hän päätti muuttaa takaisin isänsä luokse Turkuun.

New Yorkin piti olla päämäärä

Turussa Viitala huomasi, että eräs puoliammattilaisteatteri järjesti koe-esiintymisen Romeo ja Julia -näytelmään. Hänet valittiin rouva Capuletin rooliin.

— Näytteleminen tuntui heti omalta jutulta. Se samalla sekä houkutteli että pelotti.

Pari mutkaa tuli kuitenkin matkaan ennen teatterikorkeakoulua. Muuan erittäin sinnikäs italialainen mallitoimiston agentti iski silmänsä Viitalaan Stockmannin lehtiosastolla ja houkutteli hänet takaisin mallin töihin.

— Ajattelin, että okei, tienaan rahaa pari vuotta ja jään sitten New Yorkiin opiskelemaan näyttelijäksi.

Tähän aikaan Viitalalla oli ruotsalainen kihlattu, joten tukikohdaksi vaihtui Turun sijaan Tukholma. Hän teki mallin töitä Milanossa ja Wienissä sekä suunnitteli jatkavansa uraansa ensin Etelä-Afrikassa ja lopuksi New Yorkissa, jossa odottivat myös opiskelumahdollisuudet teatterialalla.

Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Burn out oli lähellä

Viitalan kroppa alkoi reistailla. Paluu mallimaailmaan oli vaatinut veronsa.

Hänelle puhkesi paha aikuisiän akne. Keho alkoi varastoida nestettä itseensä. Se oli herätys, joka pakotti hänet soittamaan agentilleen ja lyömään hanskat tiskiin.

Puolen vuoden levon jälkeen iho parani ja ylimääräiset nesteet hävisivät. Olo koheni muutenkin.

Viitala luki itsensä Tukholmassa asuessaan etänä ylioppilaaksi. Hän päätti myös alkaa tehdä taidetta ruotsiksi. Se oli hänen tapansa kunnioittaa äitinsä muistoa, sillä tämä oli ollut suomenruotsalainen.

— Kotona puhuimme kuitenkin aina suomea, joten olin muiden suomalaisten tapaan oppinut vihaamaan ruotsia. Nyt siitä tuli kuitenkin tärkeä kieli minulle.

Viitala pääsi Teatterikorkeakoulun ruotsinkieliselle puolelle 28-vuotiaana, muutti Helsinkiin ja valmistui näyttelijäksi viisi vuotta myöhemmin. Suhde ruotsalaismieheen päättyi pian opintojen alettua.

Nyt hän työskentelee pääasiassa suomeksi, mutta ei voisi kuvitella elävänsä ilman ruotsinkielistä näytelmäkirjallisuutta. Ja vaikka hän valmistuttuaan ajatteli, ettei koskaan mene maakuntateatteriin töihin, nyt hän on juuri sellaisessa.

— Ja kappas vaan, se onkin ihanaa. Rutiinit ovat minulle hyväksi.

Tärkeät asiat pinnassa

Sade on hiipumassa. Viitala ravistelee vedet vaaleankeltaisesta sateenvarjostaan.

Hän sanoo elävänsä elämänsä tasapainoisinta aikaa. Herkkyytensä hän on kääntänyt voitoksi sen sijaan, että näkisi sen vikana.

Viitala kutsuu Kouvolassa vietettyä aikaa rauhoittumisen ja maadoittumisen ajaksi.

— Olen saanut kiinni siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Se unohtuu helposti suuressa maailmassa.

Luonnon lisäksi hänelle ovat tärkeitä perhe, ystävät, hiljaisuus ja kaikenlainen myötätunto ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Hän on kiinnostunut aatehistoriasta ja filosofiasta, joita hän opiskeli Ruotsin-vuosinaan.

Viitala on iän myötä ymmärtänyt, ettei hän ole yksin pohtimassa elämän ihmeitä. Yksinäisyyden tunne on kaikonnut.

— Elämä on kuin koulu, jota käymme oppiaksemme, miten täällä ollaan.

Nyt hänen haaveenaan on kasvaa ihmisenä ja tulla — ei maailman vahvimmaksi tytöksi, mutta — parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään.

Rebecca Viitala

Syntynyt 29.6.1977 Turussa.

Kouvolan teatterin näyttelijä vuodesta 2015 asti. Kiinnitetty näyttelijäksi taloon kaudelle 2016—2017.

Asuu Kouvolassa ja Helsingissä avomiehensä ja koiranpentunsa kanssa.

Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta (Teaterhögskolan) 2010.

Näytellyt televisiosarjojen lisäksi muun muassa elokuvissa Missä kuljimme kerran ja Vares ”Sukkanauhakäärme” sekä monissa teattereissa.

Näyttelijä Pihla Viitala on Rebecca Viitalan serkku.

Rakastaa elämää koko kirjossaan.

Inhoaa epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta.

Ihmettelee laatikkoajattelua eli omassa kuplassa elämistä.

Katariina Hakaniemi

Katariina Hakaniemi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet