Korian koulussa korona-altistus – Yksi luokka karanteeniin

Korialla järjestetään karanteenin ajaksi etäopetus.

Lumikki Haaja

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Kymsote on todennut Korian koulussa korona-altistus. Koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistus koskee yhtä luokkaa eli yhteensä 14 henkilöä.

  Karanteenin ajaksi Korialla järjestetään etäopetus. Koulun henkilöstöä, oppilaita ja huoltajia on tiedotettu asiasta Wilman ja kaupungin sisäisten kanavien kautta. Kymsote ottaa jokaiseen altistuneeseen henkilökohtaisesti yhteyttä ja antaa lisäohjeita.

Muu opetustoiminta voi Kymsoten arvion mukaan jatkua koulussa toistaiseksi lähiopetuksena.

Korian koulussa tilanne on rauhallinen. Muutamat vanhemmat ovat ottaneet kouluun yhteyttä, Korian koulun rehtori Sinikka Kytömäki kertoo. Edellisen kerran Korian koulussa oli korona-altistus syksyllä. Sen jäljitä jatkotartuntoja ei tullut.

Etäopetukseen siirtymisestä koulussa on kokemusta viime keväästä.

– Olemme syksystä lähtien varautuneet koulussa etäopetukseen siirtymiseen nopeasti. Kaikki on huolehdittu valmiiksi, rehtori sanoo.

Rehtorin haastattelu lisätty kello 13.02.