Talouskasvu vaatinut joustamista

Talouden suunta on kääntynyt. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos korjasi kasvuennustettaan ylöspäin. Nyt Etla ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia. Kasvuennustus on parantunut huimasti, vielä vuoden alussa kasvun sanottiin olevan tälle vuodelle 1,7 prosentin luokkaa. Muutamassa vuodessa on otettu todella suuria askelia eteenpäin, talous kasvaa ja työllisyys vähenee. Vain reilut kaksi vuotta sitten Suomi hiihteli aivan toisenlaisilla laduilla, silloin kasvoivat vain työttömyys ja velanotto.

Viennin määrä on lisääntynyt, ihmisiä palkataan töihin ja investointeja tehdään. Työttömiä on nyt lähes 50 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Uskoa huomiseen on niin tavallisilla kuluttajilla, kuin myös yrityksillä. Syksyn budjettiriihessä hallitus päätti 270 miljoonan euron ansiotuloveron kevennyksistä kaikille tuloluokille. Veronalennus pienentää kannustinloukkua ja tekee työn vastaanottamisen entistä kannattavammaksi.

Peiliin

Paljon parjatulla kilpailukykysopimuksella on oma, huomattava osuutensa kasvun nousuun. Talouden nousu ei ole tapahtunut ilman ihan meistä jokaista suomalaista. Paikkansa on niin hallituksen uudistuspolitiikalla, kuin myös työmarkkinoiden sopimuksillakin. Mutta ennen muuta on tarvittu tavallisten suomalaisten joustamista ja vastaantuloa. Peiliin katsomisen paikka on elinkeinoelämän johdolla. Heidän osallistumisensa näihin taloustalkoisiin on jäänyt sanoihin, teot puuttuvat.

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset näkyvät myös kuntatalouden puolella. Kouvolan taloudellinen tilanne vuodelle 2017 näyttää talousarviota paremmalta. Toimintakatetta on lähes 10 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin oli arvioitu. Oikeaan suuntaan ollaan talouden osalta menossa myös Kouvolassa. Kasvu kuuluu kaikille. Vaikeiden päätösten jälkeen on taloudellisia voimavaroja kaikin keinoin pyrittävä keskittämään heikoimmassa asemassa oleville.

Markku Pakkanen, kansanedustaja (kesk.), Kouvola

Luetuimmat

Uusimmat uutiset